Syy ja seuraus - kausaliteetti arjessa

 

Syy ja seuraus - kausaliteetti arjen helpottajana.

Erään tutkimuksen mukaan jalkansa murtanut henkilö on kahden vuoden kuluttua yhtä onnellinen kuin ennen jalan murtumista. Toinen tutkimus kertoo suuren rahasumman voittaneen henkilön olevan kahden vuoden kuluttua yhtä onnellinen kuin ennen voittoa. Loogisesti ajateltuna jalan murtumisen ja lottovoiton vaikutus onnellisuuteen on samat.

Onko siis parempi tarkastella onnellisuutta subjektiivisena arkisena kokemuksena vai pitkäjänteisenä elämän mittarina? Vastaus on aika yksiselitteinen. Jos kysyt sitä juuri jalkansa murtaneelta, vastaus olisi haistatteleva. Jos kysyt sitä lottovoittajalta, hän säteilisi ja puhuisi mitä vain. Onnellisuus ei ole pikatien lähtöpaikka tai maali. Kaikilla on läpi elämän muuttuva käsitys onnesta.

Jos kysyn sinulta, haluaisitko mieluummin lottovoiton vai murtuneen jalan, vastaisit suurella todennäköisyydellä lottovoittoa. Tämä kertoo mielemme toiminnasta. Meillä on taipumus uskotella onnen olevan jotakin arkiolosta poikkeavaa, jotakin läsnä olevaa suurempaa. Se kertoo myös mahdollisuudesta käyttää mielikuvitusta hyvän olon valinnoissa.
Meillä on kyky pohtia onnellisuuden luonnetta. Mitä se on ja mitä se ei ole.

Kuvitelma lottovoitosta saattaa rentouttaa ja vapauttaa kehollista hyvän olon tuntoa. Mielikuvat murtuneesta jalasta puolestaan loisi rajoittavia ajatuksia ja tekisi olomme kurjaksi sekä ahdistuneeksi. Silti molempien lopputulos on sama; ajan kanssa olet yhtä onnellinen kuin nyt olet.
On siis hyvä nähdä oman ajattelunsa kompastuskivet. Ei ole väärin haluta asioita, eikä ole väärin pettyä asioista. On vain tiedettävä, että luomme joko vapauttavia ajatuksia, joiden yhteys kehoomme on positiivinen, tai rajoittavia ajatuksia, jonka vaikutus on kielteinen.
Keho on lopulta se elementti, joka mieltämme liikuttaa. Se luo tuntemuksen, jonka pohjalta uusi ajatus ponkaisee ilmoille. Tuo ajatus johdattaa meitä joko vapautuneeseen tai rajoittavaan käyttäytymiseen. Kaikki tapahtuu meidän oman mittariston sisäpuolella. Joillekin vapautunut käytös on tuhlailemista, joillekin investointia. Ne ovat vain sanoja eri merkityksillä, mutta joiden lopputulema voi olla sama niin hyvässä kuin pahassa.

Mielemme pyrkii lopulta vain tylsään tasapainoon.

Kuvittele, että olet termostaatti, jonka säätömittarit ovat lukemien 3-8 välillä. Kolme edustaa äärimmäisen huonoa oloa, kahdeksan äärimmäisen hyvää oloa. Nyt tiedät, että omat ääripääsi ovat rajalliset. Tiedät myös, että et voi olla koko ajan pelkästään iloinen tai surullinen. Tiedät myös, että lottovoiton ja jalanmurtuman kausaalinen suhde onnellisuuteen on lopulta täysin samat. Elämä on siis vain olemista. Kyllä.

Huonot uutiset teille, jotka olette teennäisen tekopirteitä; kulutatte valtavasti energiaa – turhaan. 
Ja hyvät uutiset teille, jotka ette usko kykenevän onnellisuuteen: jos voit tänään hyvin, voit pyrkiä siihen myös huomennakin. Voit enemmän paremmin. Mutta tiedän toki, että asiat eivät arjessa näytä niin simppeleiltä.

Käytännössä on ihan sama mitä teet elämässäsi, pisteesi onnellisuuden janalla seilaa aina, tiedostat sitä tai et. Ei kuulosta kovin kivalta ja järjelliseltä, mutta tämä on biologinen tosiseikka. Et voi olla enempää tai vähempää kuin kehosi ja sen tuntemukset. Tarvitsen aina jotakin, mutta kuinka usein ja kuinka paljon, se on säädettävissä. Pitää vain kohdistaa omaa huomiota.

On huomionarvoista ymmärtää, että ajattelulla säädämme kehollista hyvän- ja huonon olon tunnetta. Me voimme vaikuttaa tarpeisiimme, ja voimme toimia niiden eteen. Voimme pyrkiä tekemään tulevaisuuden suunnitelmia (jotka harvoin toteutuvat, mutta jotka kasvattavat kykyä positiivisiin tuntemuksiin kuten toivoon). Tavallaan olemme asioihimme myös sidotut ja pakotetut. Se, oletko ajattelusi isäntä vai renki onkin kysymys erikseen. Me olemme aina enemmän ympäristöä kuin irti siitä. Palaan tähän asiaan myöhemmin nimikkeellä ”nälkäisenä kauppaan”. Sinun täytyy vain ymmärtää, että pinnalle ponkaiseva ajatuksesi on osa historiaasi ja myös seuraus kaikista aiemmista ajatuksista. Mitä enemmän tunnistat ajatteluasi, sitä enemmän pääset niistä irti. Ja mitä enemmän uusia ajatuksia syntyy, sitä laajempaa tarinaa tuotat itsellesi.

Jokaisen ihmisen neurologiset säädöt aivoissa ovat erilaiset. Joidenkin termostaatit kykenevät korkeampaan onnellisuuteen kuin toisten. Käytännössä säätöjen luvut voisivat olla mitä tahansa. Minulla se voisi olla (3-8), sinulla (2-9). Tärkeintä on, että ymmärrät meidän olevan biologisesti erilaisia. Muiden hyvän- ja huononolon säädöt ovat sinua aina pienemmät tai korkeammat. Myös äärirajojen välit voivat olla lyhyemmät tai laajemmat. Tilanteet, ravinteet ja aineet vaikuttavat miten lujaa pisteemme kulkee janalla. Kukaan ei siis voisi olla koskaan ”paras onnellinen”. Ei ole parempaa tai huonompaa termostaattia. Ei ole sopeutuvampaa tai epäsopeutuvampaa termostaattia. Biologiamme on sitä mitä se on, ja olemme sopeutuneet juuri siihen. Onnellisuus ei ole kisa.

Onkin hassua nähdä, kuinka onnellisuudestakin tänään kilpaillaan. ”Pakko olla onnellinen” on jotakin, mikä ei mahdu minun omaan ajatteluuni. Se kuulostaa samalta kuin lause: ”pakko pysyä hengissä, etten vain kuolisi.” Onnellisuus on osa meitä aina. Se on biologiaa. Se on automaattista. Sopeudumme itseemme. Se ei ole syvällisen pohdinnan tulosta vaan automatio. Onnellisuuden mittareita ei tarvitse luoda. Ne ovat sisäisesti jo olemassa.

On typerä sanoa, että olisi jotakin kosmista, kaikille yhteistä ”onnellisuutta”. On vain kehomme äärirajat, keskiarvot ja pieni piste joka arjen valinnoilla asettuu janan eri kohtiin. Kuinka onnellinen oli kivikauden ihminen? Varmasti keskimääräisen onnellinen. Miten muutenkaan? Ei hän voinut ajatella sellaista mistä ei tiennyt, tai jättänyt unelmoimatta tietämistään jutuista.

Käytännössä mikään maailmassa ei tee sinua enemmän tai vähemmän onnelliseksi. Ei lottovoitto, ei jalanmurtuma, ei alkoholismi, ei raittius. Mutta ei hätää. Omaa arkista onnellisuuden olotilaa voi pyrkiä säätämään. Ja kun kerran pystyt tuntemaan hyvää, elämänlaatusikin voi kasvaa. Onnellisuutta ajatellessa on hyvä myös ymmärtää, että onnellisuuden kokemus, kuten lottovoitto, ei ole sidottu menneisyyteen. Ja uusi ajatus, toimintamalli, ihminen, mikä vain, voi olla kuin lottovoitto.

Kuvaan nyt omaa onnellisuutta termostaattini keskiarvona. Uskoisitko, että olisin onnellinen piikittäessäni itseeni jotakin mielialaa kohottavaa ainetta? Varmasti olisin. Lukemat kohoaisivat kyllä huippuunsa, eli minun tapauksessani kahdeksaan, ja pysyisi siellä päivän tai pari. Yhden päivän onnellisuuden keskiarvo todella olisi kahdeksan, mutta pian se laskisi väistämättä, kun aineen vaikutus lakkaisi. Kohta alankin kaipaamaan jo seuraavaa annosta ylläpitääkseni onnea. Lopulta, jos vain jatkan tarpeeksi pitkään piikittämistä, mieleni ensin ailahtelisi, kunnes aloittaisi tasaisen laskunsa kohti keskiarvoani. Pian tarvitsisin ainetta ylläpitääkseni tavallista oloani. Ilman ainetta olisin masentunut ja siten kaipaisin sitä vain lisää. Mutta kuten sanottu, ajanmittaa onnellisuuteni palautuisi, saisin ainetta tai en. Alkoholismissa tätä kutsutaan juomiseksi, jotta toimintakyky säilyy. Ja sitä se on.
Mieli hakeutuu aina tasapainoon. Ihminen ei luovu alkoholista, koska hän haluaa luopua hyvästä, vaan hän jättää alkoholin, koska ei kestä sen synnyttämää kurjuutta. Ihmiskehoa ja ihmismieltä ei ole luotu ylläpitämään maksimaalista määrää hyvää oloa, eikä se myöskään halua tuntea jatkuvaa kurjuutta. Kurjuus on yleensä voimakkaampi ratkaisija valinnoissa, koska siitä halutaan eroon. Hyvä olo on puolestaan tavoitteellista.
Mieli ei myöskään tunne tasapainoa ylläpitävää kosmista moraalilakia. Se tuntee vain kehollisen kemiansa. Kun onnen tavoittelusta tulee kurjuuden pakenemista, syntyy itseään ruokkiva ongelma. 

Pitkä kuormitus hyvää oloa tuhoaisi aivojeni säädöt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tämä on arkisesti selvää. Yksi omena on hyvää, mutta kuinka monesta omenasta kerralla muodostuu ongelma? Ei ole tervettä olla koko ajan onnellinen, mutta on tärkeää myös huomata, että ei ole myöskään tervettä pyrkiä jatkuvaan onneen. On käytännössä sama, piikitätkö mielihyvää lisäävää ainetta kehoosi vai seilaako mielesi jatkuvasti sen haluamisessa. Me voimme saada mielihyvämme omenasta siinä missä kaikesta muustakin. Määrillä ei ole väliä, koska jokainen tulkitsee ne itse, vain vaikutuksilla on väliä, ja sen mittarina toimii parhaiten ihminen itse.

On tärkeää havaita itsestään se, että mieli pyrkii tasapainoon. Käytännössä sinun ei tarvitse tehdä mitään lisää löytääksesi omaa seesteisyyttäsi. On vain opittava tuntemaan omaa mieltä ja hyvöksyä sen sanomaa ja tunnesävyjä. Opittava kommunikoimaan sille. Onnellisuuden luonteeseen kuuluu haluta asioita siinä missä sen kuuluu olla haluamatta asioita. Eikä kukaan kerro sinulle mitä nämä asiat ovat. Ne täytyy vain oppia. Havaita kehollaan. 

Hyvä mielellinen virike löytyy tunnelmasta. Hyvä seura on hyvää. Seesteistä. Huono ei ole hyvää seuraa. Mutta mikään muuttuja ei ole ainainen ja ikuinen. On hyviä päiviä, on huonoja päiviä. Meillä on taipumus lokeroida asioita mikä on hyvä juttu, ja mikä on myöskin huono juttu. Arkisena mittarina toimit sinä itse. Aina.

Nälkäisenä kaupassa.

Oletko mennyt nälkäisenä kauppaan? Olet varmasti huomannut, että on vaikea pysyä ostoslistassa, kun tarjolla on kaikkea mitä kehosi viestittää haluavansa? Huomaatko kuinka paljon itsekuria ja energiaa vaatii pysyä erossa esimerkiksi suklaasta ja muista herkuista? Jos punnitset olevasi itsekuriton ja heikko ihminen vain koska sinulla on nämä tunteet, leimaat itsesi inhimillisyyden ulkopuolelle. Nälkäisenä ei ole hyvä mennä kauppaan, mutta ei se sinua tai sinun psyykettäsi tuhoa, vaikka menisit ja retkahtaisit herkkuihin. Tärkeintä on löytää mielen ja kehon välinen yhteys. Millaisessa mielentilassa leimaamme itsemme tai teemme päätöksemme? Jos ihminen on esimerkiksi masentunut, hänellä on myös epärealistinen kuva itsestään ja tarpeistaan, mutta tieto näistä asioista ei poista masennuksen kokemusta. Tilanne on käytännössä sama, kun olisit nälkäisenä kaupassa ja tekisit ostoslistaa. Päätöksen teko olisi kuluttavaa ja ylenpalttista itsekuria vaativaa. Uuvuttavaa.

Alkoholismin loppuvaihetta voisi kuvailla nälkäisen kauppareissuksi. Ajatusenergia uppoaa yhä enemmän itsekuriin, jokainen retkahdus sattuu, ei haluaisi luopua herkuista loppuelämäkseen, ja lisäksi mieltä painaa leima surkeasta minäkuvasta. ”Kauppaan” ei haluaisi mennä, mutta siellä on pakko käydä, koska nälkä ei lopu. Se on tarve. Kroppa on nälkäänsä väsynyt ja ajatus löytää harvoin kauppaa pidemmälle. Mutta kuten sanottu, näin mieli toimii. Alkoholistisessa mielentilassa itsensä leimaaminen ei kannata, vaan on hyvä pysyä omassa ostoslistassaan. On oltava jotakin, minkä vuoksi kauppaan lähtee. On oltava merkitys. Merkitys löytyy harvoin vääristyneestä minäkuvasta. Tahdon puute on oikeastaan yksi parhaimpia elementtejä alkoholismin ymmärtämiseen. Pitää ymmärtää lopettaa oma taistelu. Antaa olla. Sodan loputtua käy vasta selväksi, että jokainen taistelu on ollut turha. Paitsi ne, joilla on ollut merkitystä. Kukaan ei voita sodassa jokaista taistelua.

Yksi itseäni eniten suojanneista tekijöistä on ollut tämänkaltaisen seesteisyyden löytäminen: kun olet nälkäisenä kaupassa, hyväksy, että on vaikea löytää sitä mitä etsit. Onnellisuus, itsekuri ja mielihyvä ovat kaikki vain sanoja, ja ne täytyy kehollisesti oppia itserehellisyydellä. Eivät ne ole ”kauppalistan tuotteita” mitä saisi, kun niihin aikaansa ja varojaan tuhlaisi. Ei alkoholistikaan harjoita itsekuria pysyäkseen poissa viinasta, vaan antaakseen itselleen ns ”terveemmän” uuden luvan juoda. Ja itseasiassa samankaltainen pikkuvilppi esiintyy lähes kaikissa itsepetoksissa. Itseään ei voi kuitenkaan karkuun juosta. Kun räpiköit tunteissasi, mitä siitä? Typerämpi ohjenuora olisi suorittaa tunteet. Tunteet eivät ole jotakin, jota sinun pitäisi olla, vaan jotain mitä olet. Suuri ero mikä on hyvä sisäistää.

Pakkomielteet onnesta, rahasta tai mistä tahansa eivät ole vain yksi nälkäinen reissu kauppaan, vaan itseasiassa todella monta sellaista reissua. Etenkin alkoholismissa. Alkoholismi kehittyy monesti usean vuoden säännöllisellä juomisella, eli toisin sanoen käyt yhä enemmän nälkäisenä kaupassa, ja tuhlaat rahaasi ja arvokasta itsekuriasi. Käyt kaupassa lähinnä "tuntemassa nälän joka pitää tyydyttää". Sama pätee lähes kaikkeen pakonomaiseen. Rahaa hamuava ajautuu köyhyyteen, koska pitkäjänteinen arjen suunnitelmallisuus puuttuu. Ehkä lyödään kiilto silmissä suuria vetoja, hävitään rahat ja syytetään tästä jumalaa ja yhteiskuntaa. Mukana komppaa tuore työtön alkoholisti, joka murisee elämänsä työtunneillaan ja maksamillaan veroilla. Molemmat keskittäneet itsekurinsa suorittamiseen, ja katuu nyt syvästi syyttämällä siitä muita. Onnea etsivä ohikulkija nostaa nokkansa pystyyn heidät ohittaessaan ja näyttelee onnellisempaa mitä on. Itseasiassa häntä kyllä vituttaa, ja näin hänkin kadottaa kosketuksen itseensä. Edes kauppias ei voita, koska valittava asiakaskunta on ajanut hänen mielenterveytensä ja parisuhteensa kuralle.

Itseään ei tarvitse tuntea, se ei ole edes pointti. Mutta itseensä voi suhtautua tutkivasti. Jo pelkästään se johtaa kauas.

Neuvoisinko minä sinua löytämään itsesi käymällä kylläisenä kaupassa? Mielestäni se kuulostaa hyvältä ohjeelta. Itseasiassa elämässä on todella tärkeä haluta hyvää lounasta hyvässä seurassa.

-Joonas

Löydät meidät www.mielifm.fi
instagram:polkuja_ihmiseen