Oikeutta päihteille - on rasismia sulkea viina pois

 

Oikeutta päihteille – on rasismia sulkea viina pois

Olen ollut aiemmin voimakkaan alkoholimyönteinen ihminen, mutta raitistumisen jälkeen kriittisyyteni päihteisiin kasvoi. Oma elämänkatsomukseni on, että mikään osa meistä ei koskaan katoa pois, vaan uskon meidän rakentuvan kerroksittain. Siksi olen vieläkin osin alkoholimyönteinen ihminen.
Ajatukseni pohjaa uskomukseen, että lapsuutemme ei katoa meistä ikinä mihinkään, vaan aikuisuus rakentuu vain sen päälle. Jos kiellämme lapsuutemme, jos meillä ei ole koskaan ollut tilaa kokea eheää lapsuutta, tai jos emme salli lapsenmielisyyttä aikuisuudessa, me alkaisimme rakentaa vain aikuisuutta aikuisuuden päälle. Aikuisuus on monesti pelkkää vastuuta ja tylsää suorittamista, joten lapsenomainen leikkimielisyys on siksi hyvä löytää sisältä, jostakin sielun sopukoista, koska se on perustavaa laatua oleva osa ihmisyyttä. Lapsuus tarjoaa lepoa. Mahdollisuutta tulla kannetuksi.
Oma lapsenmielisyyteni tuo minun aikuisuuteeni svengiä, se tuo sopivaa lennokkuutta, se tuo iloa ja se tuo riemua. Lapsenmielisyys on vapautumisen tunnetta ja luottamusta. Se on tärkeä osa eheää ihmistä ja ihmisyyttä. Uskon siis, ettei myöskään alkoholimyönteinen Joonas saisi koskaan kadota pois. Jos kieltäisin sen olemassaolon, rakentaisin vain kriittistä Joonasta kriittisen Joonaksen päälle. Kieltäisin omaa vapauttani kriittisyydellä. En usko sen palvelevan ketään.

Me oikeutamme aina omat tekomme.

Jos ryyppäämme, me oikeutamme sen. Hyväksymme valintamme. Kukaan toinen ei voi kieltää meitä juomasta, jos päätämme ottaa, ja näin asian on myös oikeustoimikelpoisella aikuisella oltava. Ei ole kosmista lakikirjaa, joka väittäisi alkoholin johtavan väistämättömään turmioon. Jos näin olisi kaikki vähääkin viinaan koskevat olisivat lakanneet olemasta. Syanidi riippuvaisia ei taida maailmassa edes olla.
Viinan juomisen tulisi olla jokaisen oikeustoimikelpoisen aikuisen oma ja henkilökohtainen valinta. Viinan juontia ja sen oikeutusta ei pidä eikä saa ulkoistaa muille. Suomesta on huonona esimerkkinä 60-luvun keskikaljan markkinointi. Kotimaista olutta lobattiin kovalla tohinalla hyvänä perhejuomana, sillä ulkomaalaisten yritysten pelättiin valtaavan markkinat. Alkoholi kuolleisuus ja alkoholismi räjähti hurjaan nousuun. Todellinen kysymys kuitenkin olisi, onko olut hyvä perhejuoma vai ei? Oletko koskaan kuullut lapsen tokaisevan, että hänen vanhempansa on kivoja, koska kaljaa litkimällä ne samalla tukevat kotimaista panimokulttuuria ja valtakunnallista taloutta? Onko lapsi sitä mieltä, että vanhempien olisi hyvä olla vähän tokkurassa? Tuskin, mutta tätä se käytännössä oli.
Juomisen tulisi aina olla oma valinta, eikä sen tulisi pohjautua mielikuvamarkkinointiin. Juomista ei saa oikeuttaa typerillä mielikuvilla tai rentturomantiikalla. Lapsi ei rakasta, kun vanhempi turruttaa aistejaan.

Valinta tulee siis tehdä itse, tietoisesti, ja itsetietoisesti. On vääryyttä syyttä muita omasta juomisestaan. On selittelyä ja lässytystä vertailla omaa juomista muiden juomiseen. Päätös on aina oma. Päätös tulisi aina tehdä sen mukaan, haluaako ihminen juoda vai ei, eikä sen mukaan, saako hän juoda. Haluaminen ja saaminen on kaksi eri asiaa. Haluaminen johtaa vallankumouksiin, mutta saaminen johtaa typeriin filosofisiin kysymyksiin, selittelyyn ja lässytykseen.

Omiin tunteisiin voi ja jopa saa juoda, mutta se tulee aina tiedostaa itse. Silloin tiedät, että juot tuntemukseen tai tunteisiin. Näin tiedostat mitä teet, ja voit nähdä toimintasi vaikutukset. On tärkeä todeta itselleen, että nyt juon viihteeksi, nyt juon tylsyyteeni, nyt juon vitutukseeni, tai nyt juon vapaa-aikaani.
On ymmärrettävä mitä itse on tekemässä. Silloin ei tarvitse selittää kenellekään. Ei tarvitse valehdella. Koska jos omaa juomistaan ei voi näkyvästi hyväksyä, sitä ei osaa myöskään näkyvästi kieltää. Juominen menee piiloon, ja siitä tulee oma pieni salainen suhde. Salarakas. Alkoholismi on "salaista suhdetta" alkoholiin.

On rasismia tylyttää ja sortaa alkoholin vuoksi. Rasismi on ehkä liian trendikäs sana, mutta sen sisältö on tärkeä. Me kaikki olemme saman arvoisia – juomme tai emme. Käytös on se, joka määrittää ihmisyyttämme. Jos käyttäytyy mulkkumaisesti, on mulkku. Jos käyttäytyy mulkkumaisesti alkoholistille, on mulkku. Jos on viinapäissäsi mulkku, on mulkku.
Ja kaikkia tekoja ei todellakaan kuulu hyväksyä. Mulkku-tekoja ei tule hyväksyä. Alkoholinkäyttö on oma päätöksemme. Piste. Raittius on oma päätöksemme. Piste. 

Kenenkään ei tarvitse tai pidä olla mulkku valintojensa vuoksi. Tärkeintä on ymmärtää, että tiedostamme valinnat mitä itse teemme. Ymmärrämme näin omien päätöstemme merkityksen. Vain se suojelee meitä, ja vain se saa meidät pysymään omissa päätöksissämme, on päätös sitten juoda tai pysyä raittiina.
On väärin, jos ihmistä käytetään kännissä hyväksi, ja on väärin, jos sinä käytät kännissä muita hyväksi. Kun opimme tiedostamaan sen, miksi me yleensä käyttäydymme jonkin tietyn tavan mukaisesti, me osaamme tarvittaessa kääntää omaa suuntaamme. Jos meillä on vaikeuksia tiedostaa tilaamme tai nähdä erilaisia suuntia, meidän ajattelussamme on jotakin pakonomaista. Siellä on jotakin sellaista, joka kertoo meidän uskovan asioiden olevan aina näin, yhdellä tietyllä tavalla. Ehkä juuri silloin myös salaa pelkäämme, että mikään ei koskaan muutu.

Rakkaus muuttaa.

Rakkaus on suoraa ja tasa-arvoista. On oikeutettua suuttua trendisanoille kuten rasismi, jos sitä käytetään ehdoin tahdoin lyömäaseena ja leimana oman henkilökohtaisen statuksen nostattamiseksi. Pohjimmiltaan mikään ei poista maailmasta kusipäisyyttä tai mulkkuutta. Miksi näin? Maailmassa on paljon rakkautta, ja tuo rakkaus luo rajoja. Rajat luovat konflikteja, ja konflikteista syntyy aina mulkkuja. Ihminen ei voi olla mulkku ilman konfliktia, koska mulkkuus on tekemistä. Mulkkuus ei ole ihmisen sisintä, se ei ole ihmisen sielua, eikä mulkkuus ole ihmisyyttä. Mulkkuus on todellakin tekemistä. Siksi on tärkeä ymmärtää rajat ja rajallisuus. Siksi on tärkeä ymmärtää ja tiedostaa se, mitä itse on konkreettisesti tekemässä, ja kantaa oma vastuunsa siitä. Jos juot, ja olet mulkku, ansaitset mulkun kohtelun. Ihmisyytemme sisin tiedostaa tämän vaistomaisesti.
Ihmisyys ei ole hyvyyttä tai pahuutta, vaan se on kaikkea sitä mitä sisällämme tunnemme. Silti tuntemuksemme ja ajatuksemme eivät vielä ole toimintaa. Kun ilmaisemme toimintaa, siirrymme muiden tontille. Saatamme olla ihania, rakastettavia, hyviä, tai saatamme olla mulkkuja. Kun siirrymme muiden tontille, muiden rajoille, on tiedostettava se, mitä meidän oma toimintamme palvelee. Haluammeko vastapuolen ihmisyyden kukoistavan vai kutistuvan? Vääryys on sitä, että päättää kieltää muiden ihmisyyttä, koska silloin väistämättä kiellämme myös omaa ihmisyyttämme. Sorramme sortajia, koska luulemme tekopyhästi sen lopettavan sortamisen kehän. Jos jotakuta haukkuu tai leimaa rasistiksi vain oman statuksen kohottamiseksi, on kysyttävä, mitä sellainen mentaliteetti todella palvelee? Rakkaus on ihmisyyden rajoja, niiden tunnustamista, ja niiden vaalimista. Rakkaus ei ole itsetunnon kohottamista, vaan ihmisyyden syvää ymmärtämistä itsestä ja muista.
Me olemme tasa-arvoisia ihmisiä, ja meillä on omat rajat mitä vaalia. Se on kaikki mitä ihmisyydestä tiedetään. Rajat ja rajallisuus on eräänlaista tahtomista. On rasistista päättää muiden puolesta saavatko he juoda viinaa vai eivät, koska se on epätasa-arvoista. Meidän fyysiset ominaisuudet ovat kuitenkin epätasa-arvoisia, sillä noin 10% suomalaisista on geneettistä perimää, joka tekee aivot alttiiksi alkoholisoitumiselle. Silti kaikkien oikeustoimikelpoisten aikuisten tulisi saada juoda niin paljon kuin maha vetää, mutta sitä vastoin, paradoksaalista kyllä, sitä ei tarvitse hyväksyä, siltä ei tarvitse kääntää katsetta, eikä siitä tarvitse todellakaan pitää. Tämä kaikki on rakkautta.

Syitä juoda – mielen tarina.

Meidän mieli luo sen tarinan, joka oikeuttaa oman juomisemme. Mieli kertoo sen, miksi nimenomaa minä saisin juoda iltapaukun, ja miksi minä saisin juoda aamukaljan. Kaikki syyni ryypätä ovat kosmisesti hyviä syitä ryypätä. Ne ovat oikeutuksiani. Ne eivät ole tekosyitä, vaan todellisia läsnä olevia mielen tulkintoja, aitoja syitä juoda. Itseäni riepoo ihmiset, jotka jälkikäteen tylyttää itseään juomisesta. Käytännössä he romahtavat, kun ovat antaneet itselleen luvan juoda. He piirtävät tarinaa siitä, että ovat mukamas keksineet ”tekosyitä” juomiseensa. Se on paska puhetta. Mielestäni on tärkeämpää oppia tylyttämään itseään omasta selvästä käyttäytymisestään. Tylyttää itseään siitä, miksi jatkuvasti venkoilee elämänsä rajoilla. Ihmisen tulee oppia näkemään omien tekojensa todelliset seuraukset, omien rajojensa vastuullisuus, ja ottaa rohkeasti uusia askelia mikäli vanhat eivät enää kanna. On opittava peilaamaan itseään rehellisesti. Mielemme ei koskaan keksi tekosyitä, vaan se antaa aina ihan aitoja todellisia syitä. Todellisuus on aina kuitenkin subjektiivinen kokemus. Siksi on tärkeä nähdä omaa ihmisyyttään, nähdä puhtaasti se, miten muut reagoivat juuri minun omaan käytökseeni, ja miten minä toimin sen jälkeen. Tämä on tehtävä arjessa, ja se on tehtävä selvänä. Sitä on peilaus. Oma mieli ei keksi tekosyitä. Se löytää aina syyn.
Todelliset mulkut syntyvät silloin, kun ihminen ymmärtää peilaamisen mekanismin. Välillä tarvitsee vain hyväksyä, että se mulkku olemmekin me itse, emmekä ole siitä niin erityisen ylpeitä. Välillä mulkkuus hävettää. Sitä on todellisuus. Mutta välillä joku muu on meille todellinen mulkku. Se on heidän asiansa, ja se on heidän ansansa. Mulkun käytöksen tulee olla konflikti.

Pelko, ujous ja arkuus ovat petollisia juomasyitä. Miksi näin? Koska nämä tuntemukset ovat virittäviä. Pelko virittää aistit tarkastelemaan ympäristöä, eli näkemään erilaisia potentiaalisia tulevaisuuksia, näkemään niitä mahdollisuuksia, mikä kaikki elämässä voi mennä pieleen. Reippaasti ryypätessä pelkotila on krooninen. Ihminen ennakoi omaa tuhoaan. Ollessaan pelokas, ihminen virittää itselleen aina erilaisia tulevaisuuden skenaarioita.
Pelko on älykkyyttä suhteessa tulevaisuuteen. Ennakointia. Se on tervettä. Mikäli ihminen sammuttaa pelkonsa ja lisää omaa toiminnallisuuttaan, eli vetää kännit ja antaa vain palaa, niin hän toimii itseasiassa vasten kaikkea omaa älyään. Tämä ei varmasti ole yllätys. Toiminnallisuus tulee saavuttaa toisin keinoin kuin päihteillä tai pakkoajatuksilla. Pelko tulee hyväksyä omaksi piirteekseen, älykseen, ja toiminnallisuus tulee oppia selvänä. Toiminallisuuden ja pelon yhdistelmään tulee antautua, eikä sitä kuulu hallita, eikä sitä saa manipuloida, sammuttaa tai tukahduttaa, koska silloin omat valintamme kasaantuisivat. Jos aina kierrämme pelkoamme, emme elä omaa elämäänne, vaan elämää, joka on pelon pelkäämistä.

Juomisen sosiaalisuus.

Ihmisen ei tarvitse juoda paljon, sillä kohtuuskin riittää. Pääasia on, että juominen on itselleen mielekästä. Tämä tarvitsee hyväksyä. Raja mielekkyyden ja pakonomaisuuden välillä on silti ohut ja hento.
Keskustelu:
Vaimo: ”Tarvitseeko sinun taas tänä viikonloppuna juoda?”
Mies: ”Juominen on minulle todella mielekästä.”
Vaimo: ”..Mutta se ei ole minulle mielekästä kun sinä juot”
Mies: ”..Mutta minulle se on mielekästä.

Tällaisen keskustelu tulisi herättää. Kuinka mielekästä on valita ihmissuhteen ja pullon väliltä? Olen törmännyt samaan kysymykseen itsekin. Rehellinen vastaus löytyy jostakin omasta sisimmästä, sielun sopukoista. Aamulonkero on jossakin tilanteissa paljon mukavampi vaihtoehto, kuin se ihminen, joka sitä olisi sinulta kieltämässä. Tällöin itselläni on vaihtoehtona ollut lonkero. Harvoin niitä valintoja edes katuu. Mutta rakastavissa ihmissuhteissa aamulonkeroa katuu, ja sitä häpeää, ja se todella on pois päivän muista aktiviteeteista, mutta rakastavat ihmissuhteet ovatkin juuri niitä ristiriitoja aiheuttavia. Ilman ristiriitaa ei ole rakkautta. Rakkauteen kuuluu rajat ja konfliktit. Rajattomuus olisi sitä, että kaikki tekee mitä tykkää, eikä se kiinnostaisi ketään. Rakkaudettomuus on sama kuin välinpitämättömyys. Kun ristiriita pullon ja ihmisen välille syntyy, se on hyvä merkki, ja se tulisi aina ottaa vakavasti. Juomista rajaavat ihmiset ovat välittäviä persoonia, mutta rajaavatko ne sinun juomistasi sinun vai heidän itsensä vuoksi? Se on hyvä ja aito kysymys. On tärkeä oppia kysymään itseltään ne oleelliset kysymykset. Nimittäin jos sinä välität rajaavasta ihmisestä, jos sinä todella rakastat rajaavaa ihmistä, niin myös hänen mielipiteensä tulee merkitä sinulle jotakin. Näin syntyy ristiriita. Eheä ihmisyytemme on osin ristiriitaista, konfliktista. Ihmisyytemme ei tarvitse olla dramaattista, mutta se on väistämättä hieman kivuliasta, tunteiden ja tuntemuksien kohtaamista. Ilman toisia ihmisiä, ilman peilejä, me emme olisi mitään. Me emme tulisi näkyväksi. Me vain olisimme omaa rajatonta toimintaamme, omaa ajatteluamme. Ja se vasta olisikin tylsää.
Mutta moni juo tylsyyteensä, moni juo pelkoihinsa, ja moni juo yksinäisyyteen tyystin ymmärtämättä, että se kaikki ovat tavallaan samaa asiaa. Ihmisyyttä, joka ei saa peilikuvia mistään. Rajatonta käyttäytymistä. Kaikki vain siksi, että ihminen ei enää tunnista itseään yhdestäkään ihmissuhteesta tai peilistä.

Löydä häpeä – kasva.

Mikä on mielekästä parisuhteessanne, ystävyyssuhteessanne, ihmisyyssuhteessanne? Miten viet omia ihmissuhteitasi eteenpäin, kun joudut valintatilanteisiin? On tärkeä olla rehellinen itselleen. Älä anna pakonomaisuudelle valtaa. Häpeä luo pakonomaisuutta. Häpeä on piste mihin ihminen ei halua ajautua, mutta joka on tunnistettava ja tarvittaessa kohdattava. Häpeä on piste, mitä ei halua itsessään nähdä, ja siksi sitä saattaa vaistomaisesti vältellä. Ihminen ei silloin halua kohdata sosiaalista epämukavaa tunnetta, joten hän välttelee sitä, hän välttelee omaa henkistä alastomuuttaan. Jos emme ole koskaan oppineet häpeää, jos emme tiedä mitä se on, kuljemme ikuisesti varoen, aistien varassa, ikään kuin hiipien omalla miinakentällä. Olemme näin sosiaalisesti vaarallisia, koska olemme räjähdysherkkiä. Jos emme näe alastomuuttamme, jos emme näe kännisekoiluja tai meille välitettyjä viestejä, välttelemme ikuisesti puhelimia, yhteydenottoja, toisia ihmisiä, emmekä halua tulla nähdyiksi tai kuuluiksi sellaisena kuin olemme. Me emme silloin näe itseämme kokonaisina, ja me jäämme väistämättä piiloon. Me selitämme itsellemme ja muille, millainen elämämme on. Me selitämme elämää, emme elä sitä.

Viinamies ei ole tyhmä. Elämyshalukkuus ei ole tyhmyyttä. Tyhmyyttä on olla tyhmä. Välinpitämättömyyttä on olla välinpitämätön. Häpeämättömyys on häpeämätöntä. Asioista ei tule tehdä liian monimutkaisia. Jos alkoholin vuoksi on paha olla, se johtuu alkoholista. Jos aamulla herää pelkoon ja ahdistukseen, ja illalla on ottanut alkoholia, se johtuu alkoholista, kemiasta, alkoholin palamisesta. Tämä mekanismi synnyttää kroonisen väsymyksen, pelon sekä ahdistuksen. Mielen kertoma tarina saattaa tosin esittää jotakin muuta. Kyseessä voi tietysti myös olla jotakin muuta. Sisällämme saattaa olla kohtaamattomia traumoja, ja kyseessä voi olla todellisia tilanteita, mutta ne eivät poissulje alkoholin kemiallista vaikutusta. Sinun täytyy itse poissulkea kemiallinen vaikutus ennen kuin mitään syvempää itsetutkimusta voi tehdä. Tunteet ja tuntemukset elävät kehossamme, ja runsaassa päihteidenkäytössä kehomme on väistämättä tottunut sammuttamaan hälytysjärjestelmän pois alkoholilla, eli sulkemaan pelot, ahdistuksen ja traumat, ja keho jatkaa tottumustaan, mikäli sen antaa jatkaa sitä. Tätä on pakonomaisuus. Se on tuntemus, joka haluaa sammuttaa muita tuntemuksia. Kun tietoista mieltä huijaa tarpeeksi pitkään kemiallisesti, syntyy paradoksi tietoisen mielen ja alitajunnan välille. Käytännössä tietoinen mieli kohtaa ja korjaa kaiken sen perseilyn, mitä alitajuntamme tekee meidän edellämme. Syntyy häpeänsekaista mössöä. Kadun kielellä sanottua, sössimme ihmissuhteemme, emmekä edes tiedä miksi. Mieli selittää kyllä tarinaa, mutta ainoa mitä voimme tehdä on kuunnella itseämme huulipyöreänä. Näin ihminen todella uskoo, että päihteet auttavat, koska ne tekevät järkeä, rauhoittaa, ja jäsentää elämää, mutta tosiasiallisesti me erottaa sinua kaikesta mistä välität, ja johdattaa vain muiden päihteiden käyttäjien luo.

Eheäksi

Pelko viitoittaa meille polkuja. Pimeässä on edullista pelätä leijonan muotoista kiveä, sillä jos kivi olisikin leijona, se tappaisi meidät. Luonnonvalinta on säilyttänyt kaikki pelokkaimmat yksilöt. Leijona on edelleenkin todella uhka, mutta maailmassa on runsaasti enemmän kiviä kuin leijonia, joten pelkoa on nyt ja aina runsaasti enemmän tarjolla, kun todellisia tilanteita. Ihmisyyteen kuuluu, että pelkäämme enemmän kuin tarvitsee. Tätä on elämä. Jos pelon sammuttaa, emme olisi oma itsemme. Ihmisistä tulee rasisteja, koska he pelkäävät järjestelmällisesti ja kroonisesti jotakin. Ihmisistä tulee sortajia, koska he pelkäävät järjestelmällisesti ja kroonisesti jotakin. Ikävä kyllä me voimme kasvattaa myös lapsemme uskomaan sokeasti, että on oikein sortaa, ja että on oikein pyrkiä kontrolloimaan aivan kaikkea. Ja kun lapsemme oppivat tämän rasistisen toimintatavan, ja ilman että kukaan olisi antamassa heille vapauttavaa tietoa, he voivat sisäistää sen, jäädä kiinni omaan pelkoonsa.
Krooninen pelko synnyttää pakonomaisen tarpeen kontrolloida ympäristöä, mutta se toimii myös päinvastoin, eli pakonomainen tarve kontrolloida kasvattaa pelkoa – pelkoa, että kontrolli ympäristöstä katoaa. Ihmisestä tulee pakonomainen, eli hänen on pakko olla järjestelmällinen ja looginen suhteessa itseensä ja ympäristöönsä, eli omaan pelkoonsa. Hänen täytyy pysyä kontrollissaan. Hänen täytyy olla varma, että ei joutuisi kuvitteellisen leijonan kitaan. Tämä on pakonomaisuutta. Tämä on kontrollia. Tämä on kroonista pelkoa. Tällainen ihminen käyttää arjessa paljon sanoja kuten ”täytyy” ja ”pakko”. Hänestä tulee ehdoton toimissaan. Runsas päihteiden käyttö aiheuttaa aina kroonista pelkoa.
Pelon kohtaaminen, eli leijonan osoittaminen pelkäksi kiveksi on valoa, ja vain silloin vapautuminen pelkojen kehästä voi tapahtua. Se vaatii toimintaa. On aidosti katsottava, minkälaisen elämän on itselleen rakentanut, ja mitä arvoja se palvelee. On mentävä kiven luokse ja katsottava pureeko se oma pelko minua. Pelon tunnustaminen, sen myöntäminen, ja sen työstäminen on aina toiminnallista, ja se vaatii peilejä, eli muita ihmisiä. On lähes mahdotonta elää koko elämä vain oman päänsä sisällä funtsien mitä pelkää, miksi juo ja mitä toivoisi elämältä. Ihmisyyteen kuuluu vaalia hyviä, terveitä ja kukoistavia ihmissuhteita, koska vain näin ihmisestä itsestään voi tulla terve ja kukoistava. Kukaan ei pysty vain järkeilemällä saattamaan elämäänsä kuntoon.

Oikeuta juomisesi, kun päätät juoda. Älä venkoile. Lopeta kun et enää halua juoda. Tunnusta mahdolliset tappiot, nouse ylös, kohtaa elämä, ja kohtaa itsesi, tunnustele omaa ylpeyttäsi, omaa nöyryyttäsi, tee työtä itsesi eteen ja muiden eteen, sekä muista peilata itseäsi turvallisista ihmisistä. Mikäli haluat olla yhtenäinen, eheä, älä anna juovan versiosi solvata juomatonta itseäsi, ja päinvastoin, älä ole rasisti sitä osaa kohtaan, joka haluaa juoda. Olette samanarvoisia, te olette yhtä. Terve nöyryys ja terve ylpeys elämää kohtaan tulee löytää, ja se löytyy, kun itseensä pelottomasti uskaltaa sukeltaa.