Elämä, politiikka, uskonto, ideologia

 

Sattumanvaraisuudella on tärkeä rooli inhimillisessä kasvussamme. Jos kysyt itseltäsi miten tulla paremmaksi ihmiseksi, alat ehkä miettimään arkisia toimia, kuten kirjan lukemista, lenkkejä ja ruokavaliota. Filosofia puolestaan opettaa pohtimaan mitä on se paremmuus mihin tähtäämme. Se opettaa miksi edes teemme asioita.

Vaihdan aika-ajoin ajatuksia ystävien ja kavereiden kanssa whatsapissa. Tämä tarjoaa näyttömän omaan itseeni. Kun saan viestin erilaisista maailmankatsomuksesta, itsessäni herää jotakin tutkivaa. Alan tunnustelemaan mitä koen, miten tulkitsen asioita ja mitä haluan viestittää takaisin. Syntyy peilejä jäsennellyistä maailmoista. Käytännössä opin mitä olen ihmisenä, mitä näen ihmisenä ja mitä ihmisenä haluan sanoa. Muut soveltavat sitä haluamallaan tavalla omiin tarkoitusperiinsä.

Tieteellisessä maailmassa aika on vielä tieteellinen mysteeri, mutta subjektiivisesti se on hyvinkin ymmärrettävää. Jos haluamme ymmärtää paremmuutta, meidän täytyy ymmärtää niitä luovat ilmiöt.

Aika mittarina.

Jos pidät kättäsi kuumalla hellalla, aika tuntuu pitkältä. Jos näet edessäsi ihanuutta, aikasi kulkee lujaa. Kun minä kirjoitan, aikani kulkee vauhdilla, ja toisaalta odottaessani muita aikani matelee. Silti maapallo kiertää aurinkoa tuttuun tyyliinsä piittaamatta omista tuntemuksistani. Aika voi siis olla sekunti, minuutti, tunti, odotusta tai kirjoittamista. Kaikkea tätä.  Aika saa meidät uskomaan auringon nousemiseen ja laskemiseen, kärsimykseen ja ihanuuteen. Säännönmukaisuuksiin.
Kukaan ei synny parempana tai huonompana, vaan kaikki mittaus tapahtuu elämän aikana.
Puitteet elämään ovat kaikilla erilaiset, joten paremmuus ja huonommuus ovat luonteeltaan erilaista.

Mitä siis on parempi elämä? Tiedämme, että muisti on armollinen ja muovaa todellisuutta suojatakseen psyykettä. Emme halua muistaa koko ajan kaikkia virheitämme. Mieli korjautuu, mutta samalla haluaa, että opimme vahingoista. Tahdomme parempaa. Niimpä ajattelumme lähtökohdat ovat jatkuvassa muutoksessa. Näemme historiaa kullattuna ja tulevaisuutta erilaisina riskeinä. Et muistele kuumaa hellaa, mutta tiedät sen satuttava. Elämäsi ei ole parempaa, koska et koske hellaa, vaan siksi, että osaat olla koskematta siihen jatkuvasti.

Ajatuksilla ei ole yhtä aikaa eikä paikkaa. Eräs vanha työkaverini antoi kerran elämän ohjeen: tee elämässäsi sellaista työtä, jota et halua tehdä, koska silloin aika kulkee hitaammin ja saat elää pidempään. Käytännössä hän neuvoi minua kitumaan kauemmin. Huomioitavaa tässä on eri arvojen ristiriidat. Mikä tekee ajasta niin arvokkaan, että sitä pitäisi olla paljon? Pitääkö aikaa olla paljon silläkin hinnalla, että ihminen kituu? Miksi en voisi vain kirjoittaa, jotta elämäni vilisisi nopeasti ohitse? Mikä taas tekee kirjoittamisesta niin tärkeää, että siihen käyttää aikaa? Omat hedonistiset taipumukset? Mikä? On valtavasti asioita mihin voimme vaikuttaa ja äärettömästi sellaisia mihin emme voi. Tietomme ympäristöstä on yhtä rajallista kuin fyysinen todellisuus. Emme voi silmillä nähdä sitä mitä emme näe, emmekä voi ajatella asioita mitä emme voi ajatella. Emme näe hellaa joka polttaa kätemme, mutta tiedämme sen olevan olemassa.

Aika suunnittelun ulottuvuutena

Arjen rajallisuus on hyvä ymmärtää. Meillä on vain yksi hetki elämää kerralla. Kaikki muu on mielikuvituksen liikehdintää tulevassa ja mennessä. Minulle kirjoittaminen edustaa tätä kaikkea. Mielen liikkumista tulevaisuudessa ja menneessä läsnä olevaa työtä tehden. Keskityn hetkeen.

Vanha sanonta kertoo kahdesta työmiehestä, jotka hakkasivat kiveä. Toinen oli iloinen, toinen vihainen. Kun eräs matkaaja kysyi vihaiselta mieheltä mitä hän tekee, mies vastasi kiukkuisesti: ”etkö näe, hakkaan kiveä?”. Iloinen mies puolestaan vastasi: ”rakennan katedraalia”

Kirjoittaminen on minulle kuin kivi katedraaliin. Toimintaa nyt, mielen liikkeitä tulevaisuudesta mennyttä hyödyntäen. Se on uskoa johonkin, joka ei ole valmista, mutta joka kyllä valmistuu, kunhan saan ensin yhden lauseen päätökseen. Useasta lauseesta syntyy jäsennelty tarina. Valkoinen paperi, joka yhdessä musteen kanssa auttaa muita näkemään vilauksen siitä, miten näen maailmaani. Maailmani on kaaottinen menneisyyden ja tulevaisuuden sekamelska. Mutta jäsenneltynä se on läsnäoleva tarina, jonka muutkin ymmärtävät. Se on jotain mitä olen ollut, mitä olen nyt, mitä saatan olla ja mitä haluan olla.

Kirjoittaminen antaa hyvän arkisen opetuksen priorisoinnista. Miksi minusta tuntuu usein siltä, että olen inspiraation saadessani aina väärässä paikassa? Ja puolestaan heti kun on mahdollista kirjoittaa jotakin, niin mitään ei synny? Kun tämän käytännön ristiriidan oppii ratkaisemaan, löytää myös viisautta pysähtyä omaan priorisointiin. Miksi mieleni priorisoi asioita vetoamalla aikaan, vaikka aika on vain mieleni liikettä, ja parhaimmillaankin vain ison kivipallon pyörimistä tulimöykyn ympärillä? On hyvä muistaa, että aika on mielen tuotetta, ei mitään konkreettista pakkoa mihinkään. Miksi en ottaisi kahta minuuttia ja kirjoittaisi asioita muistiin? Miksi en kertoisi, että nyt minun pitää kirjoittaa asia talteen? Pienistä puroista syntyy joki. Omaa toimintaa muuttamalla syntyy lopulta useita tekstejä, paljon inspiraatiota ja kasvamista ihmisenä. Vain siksi, että pieniä asioita tekee hieman eri tavalla mitä oli alun perin suunnitellut.

Aika käsityksenä

Muistan elävästi hetken, kun jätin kristillisen jumalakäsityksen. Olin uskonut siihen syvästi jo pienestä pojasta enkä oikein tiedä miksi. Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt mitä rukoukset ovat minulle viestittänyt. Onkin hyvä näin jälkeenpäin kysyä, oliko sitä kristillistä Jumalaa koskaan olemassa? Usko häneen sai minut toimimaan ja näkemään itseäni syvemmin. Jos hän kerran oli minulle silloin olemassa, eikö hänen jälkensä ole ikuista? Tietoinen ajatteluni on kuitenkin vain pieni osa alitajuntani valtavasta kapasiteetista. Hylkääkö vasemmistosta oikealle hyppäävä poliitikko ajattelunsa historian, vai onko kaikki rakentunut vanhan päälle? Hylkääkö kukaan koskaan uskoaan? Usko tekee meistä sitä mitä olemme nyt.

Jokainen uskomus on polku johonkin suuntaan. On sama käyttääkö uskonnosta nimitystä ideologia tai poliittinen suuntaus. Kaikkeen liittyy koettu johdonmukaisuuksien sarja. Minä tunsin kristillisen Jumalan, minä rukoilin. Joku näkee vääryyden ja haluaa hoitaa sitä erinäisellä poliittisella toiminnalla. Kaikki on mielen pinnalle noussutta ajattelua. Kaikki tällaiset uskomukset ovat kuviteltu kivi suuremmalle katedraalille. En tiedä viestikö rukoukseni toiveikkuudestani, haluistani, peloistani vai mistä, mutta pääasiassa ne viestivät minulle. Myös pakkomielteisyyttä esiintyi, koska rukoilin säännönmukaisesti. Samaa esiintyy myös politiikassa. Samat huolet, murheet, toiveet ja pelot esitetään säännönmukaisesti, ja keinot asioiden ratkaisuun on kuviteltu kivi katedraalista. Myös politiikkaan liittyy samankaltaista fundamentaalista uskomusta kuin uskontoihin. Ajatellaan, että yksi iso polku on todellinen ratkaisu. Sivukujiin ei katsota tai heittäydytä. Toimitaan kuten saamaton kirjailija. Inspiroivia ajatuksia ei kirjata ylös myöhempää käyttöä varten, vaan ne blokataan kuvitteellisella priorisoinnilla, ja jälkeen päin väännetään tekstit väkisin.

Paremmuus käsitteenä

Ei ole katedraalia, joka tekisi meidät kaikki onnelliseksi, vaan ennemmin kaikki voivat tulla itse rakentamiimme katedraaleihin uskomaan omiin jumaliinsa. Yhdysvalloissa tapahtunut kongressitalon hyökkäys herätti itsessäni pohdinnan uskomusten kaaottisuudesta. Ihmiset, jotka eivät toimi mitenkään hallitusti, haluavat sellaista hallintaa mihin uskoa. "Jotakin parempaa". He haluavat hallintaa, miten uskovat haluavansa tulevan hallituiksi. He haluavat hallita hallintaa. Se on paradoksaalista, sillä ulkoistettu hallinta ei sisällä kontrollia. Uskot saavasi rahalla leipää, koska uskot rahan ominaisuuteen vaihdon välineenä, mutta ennen muuta siksi, että muutkin uskovat. Rahalla maha ei täyty. Kun rahaan uskotaan kollektiivisesti, leipä tapahtuu ja sitä myöten hyödykkeet vaihtuvat. 
Tarvitaan yhteinen usko paremmasta, että parempi voisi tapahtua. Hallinnan hallinta on paradoksaalista. Se johtaa kaaottiseen toimintaan, arvojen vastaiseen elämään.

Voimme nähdä oman jumalamme voimakkaana mielipiteen ilmaisuna, mutta se ei poista asioiden subjektiivista luonnetta. Omaisuus, onnellisuus, taloudellinen tilanne, sosiaalinen status tai oma auto ovat vain käsitteitä. Uskomme asioiden olevan omia vain koska pidämme niitä ominamme. Lopulta emme kuitenkaan omista edes syömäämme ruokaa, vaan sekin poistuu ajan myötä kehostamme. Lopulta koko fyysinen kehomme hajoaa.
Kaikki fundamentaalinen on yhdeb aikakauden tuotetta. Aikakausi voi olla vaikka lounas-aika. Todellinen joustavuus syntyy erilaisuuden ymmärtämisestä.

Oma sisäinen puhe saattaa hukkua, koska toimimattomia ajattelumalleja hellitään ja toimivia ei. Omalta kohdaltani tämä heijastuu siitä, että en ole kiinnostunut puoluepolitiikasta. Minulla ei ole antaa yleispätevää suuntaa kaikille muille, ja rakastan itseäni niin paljon, että haluan pitää koetun vapauteni ajatella niin vapaasti kun vain voin. Keskustelu siitä, mikä olisi kaikille parasta aina ja jatkuvasti ei sovi ajattelumalleihini, koska elämän luonne on muuttuvaa. Oikeisto ja vasemmista elävät periaatteilla, että elämä itsessään ei muutu, vaan että ihmisen poliittinen toiminta loisi vakauden. Itse näen, että koska kaikki tämä on rakentunut ihmisen mielikuvituksen tuotteena, ihminen on pohjimmiltaan vakauteen pyrkivä olento. Täytyy vain yrittää näh ajatuksia, joita ei näe. Täytyy ymmärtää katedraali ja hella. Täytyy olla spontaani. Priorisoida sivupoluille pyrkivä ajatus muistiinpanoksi, muistiinpano tekstiksi, ja teksti tarinaksi. Ei ole kosmista jumalaa, joka loi oikeiston ja vasemmiston, mutta samalla kaikki nämä käsitteet ovat yhtä totta mitä voimme kuvitella. Kaikki ovat olemassa subjektiivisella tasolla. Kaikki nämä käsitteet herättävät jonkin tunteen, ajatuspolun, ja siten vahvistuksen olemassaolosta.

-Joonas

Löydät meidät www.mielifm.fi
instagram:polkuja_ihmiseen