Alkoholismi - pelkotilat

Yksiä parhaimpia mittareita elämässäni on voimattomuus ja tuska. Sen voi kiteyttää yhteen lauseeseen. Mitä jos lapseni / rakkaitteni terveys pettää?

Kaikki muu ympärilläni on pitkälti hifistelyä ja hienosäätöä. Itse rakastan puuhastella kynällä mielen ja maailmankatsomusten syövereissä. Rakastan kirjoittaa eri ilmiöistä ja punnita niiden kantavuutta. Jotkut esimerkiksi tuskastelee alkoholismin ja raittiuden dynamiikasta hirveän raivon partaalla. Heillä ei ole ammatillista taustaa, mutta heidän on silti pakko todentaa asia jotenkin mustavalkoisesti. Että raitistua voi vain yhdellä tavalla, tai että alkoholismi premissinä olisi tietyt kriteerit täyttävä tila. Tai että alkoholismi/raittius olisi jotenkin ylitsevuotavan pahaa. Heillä ei ole laajempaa näkemystä mitä kaikkea ihmismieli pitää sisällään, ja mihin kaikkialle mielen sopukoihin tuo kavala sairaus ulottaa juurensa.

Jos olet itse alkoholisti, voin vain onnitella sinua. Olet matkalla oman mielen uumeniin. Sieltä löytää paljon, jos malttaa pysyä skarppina.

Jos et ole alkoholisti, niin toivotan myöskin sinua matkalle oman mielen maisemiin. Sinulla ei vain välttämättä ole hommalle niin pakottavaa tarvetta. Pakottavaa "prässiä", kuin alkoholistilla.

Sen verran subjektiivinen olisi hyvä olla, että alkoholismi on pahaa vasta silloin, kun ihminen tilastaan kipuilee. Se ei silti tarkoita, että ilmiön läheisyydessä olisi lapsen tai läheisen hyvä olla.

Aluksi mainitsin, mikä olisi pahinta tuskaa mitä itselleni voisi käydä. Se oli voimattomuus. Voimattomuus, jonka edessä väistämättä olemme. Tällainen voimattomuus syntyy ehdottoman rakkauden, kuten lapsen tai hyvän ihmissuhteen kukoistaessa. Syntyy terve pelko menetyksestä. Sitä ymmärtää, että kaikki on hyvin kun on varaa valittaa pienestä. Paradoksaalista kyllä, juuri valituksen kynnyksellä on oikea aika katsoa ympärilleen ja ymmärtää, kuinka ainutlaatuisia hetkiä saamme läheistemme kanssa viettää vain olemalla. Valittaminen ei ole mikään ehdoton vaatimus arjen töiden sujuvuudelle.

Alkoholismissa voimattomuus korostuu ja pelkotilat ovat suhteettomia. Oman arvon tunne monesti laskee, ja on yhä vaikeampi hahmottaa omaa tila. Syntyy omituinen pelkotila kaiken romahtamisesta. Elämästä tulee kuin hatara korttitalo, jota pyrkii vain epätoivoisesti pitämään kasassa. Syntyy voimattomuuden tunne tulevaisuuteen nähden, joka muuttuu krooniseksi peloksi.

Terve mieli näkee voimattomuuden rakkauden elementtinä. Tarpeena kuulua johonkin. Tarpeena tulla kannatelluksi. Tarpeena tulla nähdyksi.

Voimattomuus elää siis alkoholismissa vahvasti. Kun alkoholisti kipuilee ja pyrkii omin voimin pois tilastaan, hän huomaakin, että ei se enää käykään noin vain. Alkoholisti monesti myöntää alkoholisminsa vasta loppuvaiheilla. Sitä ennen on yhä voimakkaampien lupausten vyyhtiä.

Alkoholismi ei lopulta ole välttämättä edes niin pelottava asia. Ei se ole niin dramaattinen asia. Toki sillä on kykyä synnyttää näitä elementtejä, mutta uskon monen alkoholistin elävän lopulta melko tylsää elämää. He nukkuvat paljon. Pyörivät sohvilla. Lupailevat, mutta tulevat yhä saamattomammiksi. Piilottavat pulloja saadakseen omaehtoisesti virtaa, kun sitä kipeimmin tarvitsevat. Selittelevät. Pätevät. Haukkuvat muita omanarvon puutteesta. Sulkeutuvat kuoreen, koska oma sisäinen maailma on niin pelon kalvaamaa. Pelkäävät tulevansa jätetyiksi. Pelkäävät kuin elämän uhreiksi joutuneet. Ja sitähän he tietyn mittapuun alla ovatkin. Heille on jaettu tietynlaiset ympäristölliset ja geneettiset kortit. Ei ole kosmista vapaata tahtoa. Miten esimerkiksi voi tietää tulleensa rakastetuksi? Nämä ovat subjektiivisia tekijöitä, joita jokaisen tulisi tehdä itselleen selväksi.

Mutta kuten sanottu, alkoholismi on psykologinen koettelemus. Mikäli henkilö on kiinnostunut päänsä sisällöstä ja rakkauksistaan, hän on valmis hyödyntämään tätä uteliaisuutta löytääkseen polun pois pelkojen mailta. Rakentamaan elämää, joka ei nojaa huteriin korttitaloihin.

Löydät meidät www.luontosalo.fi

Tai

Instagram: luontosalo.fi