Vertaileminen - ihmisen sanomat

Minua kiehtoo enemmän ihmisen sanoma, kuin sanat.

Meillä kaikilla on jokin sanoma, ja se sanoma on aina keskeneräinen.

Sanomamme on jotakin sellaista, mitä arkisella olemuksella ilmennämme.

Oma keskeneräisyytemme herättää meissä mielikuvia ja vertailuja - jos kaikki kerran on keskeneräistä, mikä olisi täydellistä?

Täydellisyys on symboli toivosta. Toivomme huomiselle jotakin. Haluamme huomisen olevan meille tietynlainen. Haluamme olla jotakin. Ehkä onnellisempia, taloudellisesti riippumattomia, ehkä toivomme luonnolle parempaa - se on jotakin.

Toivo saa meidät ponnistelemaan.

Ongelmaksi voi koitua elämästä liikapuristaminen. Alamme ehkä väkisin vääntämään tietynlaista elämää, alamme käyttäytyä tietyllä tavalla, jonka oikeutamme omilla toiveillamme. Lopulta uskomme sen olevan "osa meidän sisintä". Pahimmillaan uskomme sen olevan "suurta kosmista lakia".

Mutta ne ovat vain meidän ajatuksia.

Kun liikapuristamme elämästä, alamme elää toivon varassa, sen sijaan, että eläisimme toivossa - keskeneräisyydessä. Näin oma vajavaisuutemme vain korostuu. Syntyy jano, jota sammutamme epätoivon vimmalla. Haluamme vain "parempaa" millä hinnalla hyvänsä.

Epätoivo elää sinussa aina tänään, mikäli toivo elää vain huomisessa. Toivo on tunne, aavistus, odotus, se on jotakin, joka tekee meidät rauhalliseksi. Se on nöyryyttä, se on rakkaudellisuutta, se on luopumista, se on jotakin kokonaisvaltaista.

Se on tunnetta, ja se on ajatuksia.

Epätoivo on puristamista, jatkuvaa vertailua, kellottamista, suoritusta, se on pakonomaisuutta, josta syntyy pakkoajatuksia. Elämästä alkaa kuvittelemaan, että se sisältää vain meidän omia ajatuksia, arvomaailmoja, ja niiden lopputuloksia, eikä niitä kukaan voisi mitenkään muuttaa. Meistä tulee "elämän uhreja". Riudumme epätoivoisesti vain toivojen varassa.

Toiveikkaan ihmisen sanoma ja olemus on monesto rakentavan keskeneräinen, raaka, toiveikas, sanoo hän sitten mitä tahansa

Epätoivoinen puolestaan pyrkii maalaamaan koko kentän liikamustalla tai liikavalkoisella, puhuu hän kuinka kylmän rationaalisesti tahansa.

Kyse on olemuksesta, ihmisyytemme ja sielumme sanomasta.

Mitä elämässä todella tapahtuu on kiinni omasta toiminnasta. Sen lopputulokseen ei pelkästään yksi ihminen vaikuta. Emme ole muiden ylä-tai alapuolella, vaan samanvertaisia.

Ihmisen ja ihmisyyden mitat ovat meidän ajatuksissamme, kehoissamme, toiminnassamme ja passiivisuudessamme. Meidän omissa toivon ja epätoivon suuntanuolissa. Ne elävät tunteina kehossa. Tunteesta syntyy ajatus. Ajatuksesta teko. Ja teoista tarina. Tähän tarinaan vedämme muita mukaan.

Kun vertailet itseäsi muihin, muista, että se olet vain sinä, joka vertailet. Sinä, sinun tavallisilla ajatuksilla, sinun tavallisella sanomalla, sinun tavallisella olemuksella. Mutta se on myös sinä, sinun omalla tärkeällä suurella maailmankatsomuksella, tärkeällä keholla, tärkeillä ajatuksilla, ja tärkeällä olemuksella.

On hyvä ymmärtää niiden ajatusten luonne, joilla jo lähtökohtaisesti vertailee itseään muihin.

Ole tärkeä itsellesi - kenelläkään muulla aikuisella ei varsinaisesti ole siihen mitään velvollisuutta. Ei ole kosmista lakia, mikä pakottaisi ihmisiä hyvään. 

Ja ole tärkeä muille, koska sitä maailma ja ihmisyytemme tarvitsee. Koska näin olemme rakentuneet yhteisöiksi.

Koska näin olemme rakentaneet tarinamme.

Mikä on maailman sanoma sinulle? Siitä sinä lopulta rakennat omaa tarinaasi.

Lisää tekstiä instagramista nimellä mielifm.fi

Liity mukaan elämää pohtivaan porukkaan