Vähättelyä ja valheita - kasvun suuntia

 

Kuinka hauras onkaan ylpeys, jonka valhe rakentaa? Entä mikä virka on vähättelyllä?

 

Pienet arkiset valheet, ne valkoisetkin, eivät poista kuolevaisuuttamme tai omaa paikkaamme maailmassa. Me olemme aina sitä mitä tunnemme. Joko vähätellen, tai korostuneesti.

Elämässä syntyy väistämättä tilanteita, kun joku taidokkaampi, osaavampi, fiksumpi tai komeampi tulee vastaan. Poistaako se inhimillistä arvoamme? Laskeeko se sitä? Ei. Kun havaitsemme jotakin, mitä itse pidämme itseämme parempana, me alamme kasvaa. Kasvammeko suuremmiksi vai pienemmiksi on kysymys erikseen. Joka tapauksessa kasvamme johonkin suuntaan.

Olemme kaikki varustettu erilaisin kyvyin. Mitä enemmän rakennat ylpeyttäsi valheelle, esimerkiksi kuvitelmalle olevasi muita suurempaa ja parempaa, joko itseäsi ja asioita korottomalla tai ympäristöä vähättelemällä, sitä enemmän astut ulos todellisista kyvyistäsi ja osaamisestasi. Ei ole mitään kosmista lakia, joka määrittelisi yhden ihmisen kyvyt muita paremmiksi. On vain me, suumme, ääntämyksemme, eleemme, ilmaisumme ja henkisyytemme, sekä olosuhteet missä elämme. Aina kun korotat itsesi muiden yläpuolelle, unohdat totuuden: kaikki voidaan ottaa heti pois. Olosuhteet ja ihmiset eivät ole ikuisia.

Parempi ihminen ei kuule enää sanoja kuten: olet kaunis, olet komea, olet fiksu, olet ihana, olet hyvä, olet osaava. Hän kuulee vain oman äänensä. Valheellisen ylpeyden sanomaa, joka etsii jatkuvaa vakuuttelua ympäristöstään. Parempi ihminen elää eräänlaisessa ristiriidassa siitä mitä hän on, ja mitä hänelle sanotaan, koska mikään ei hänelle lopulta riitä. Hänelle syntyy sisäinen tyhjyys, vahva usko elämän turhuudesta. Terve ihminen ymmärtää yksinkertaisesti olevansa hyvä siten, miten hän on.

Aika ja ikä on yksi turhuuden elementti, jolle moni antaa kohtuutonta arvoa. Kyseessä on vain mittayksikkö, jossa maa kiertää aurinkoa. Todellinen aika on hetkissä ja tunnelmissa. Elementeissä, jotka opettavat ja auttavat sisäistämään opittua. Erilaiset kyvykkyydet kasvavat eletyllä elämällä ja niiden eteen töitä tekemällä. Kukaan muu ei elä puolestamme. Älä odota ikuisesti häntä, joka kertoisi mitä tulee seuraavaksi tehdä.

Meistä tulee herkästi sitä mitä meistä kerrotaan, ja meistä tulee herkästi sitä mitä itsellemme kerromme. Molempia. Se ei ole hyvä tai paha asia, pelkästään ilmiö. Kiinnitä omiin sanoihisi huomiota. Myös siihen, millä sävyillä puhuttelet itseäsi. Ja kiinnitä huomiota ympäristöösi. Ihminen hakeutuu herkästi omanlaistensa seuraan, ja tuttu helvetti on monelle helpompi vaihtoehto kuin tuntematon taivas.

Valehtelu ja aitouden vähättely on katala tie, siellä terve ylpeys ei voi kasvaa.

Valheen askel voi olla arjessa pieni, etenkin, jos kukaan ei sitä näe, mutta se vie yhä enemmän pois siltä polulta, mitä sinä todella olet. Et voi paeta itseäsi, pidit näkemästäsi tai et. Ole arvokas! Näe itsesi ja rakasta näkemääsi.

Sinulla on koura kohtalollesi. Sitä kouraa ei ole pankkiirilla tai kaikilla niillä muilla ihmisillä, joihin olet elämäsi aikana törmännyt. Vain sinulla on avain avata itsesi ja löytää kaikki kadotettu. Kuuntele heitä joita pidät arvossa ja muista: löydämme itsemme helposti kaltaistamme seurasta. Taivas on monelle vielä tuntematon.

Lapsenomainen herkkyytesi ja välittäminen ei saa kadota itseltäsi, mikäli haluat olla sinä. Mikään ei koskaan tule vakuutamaan ja täydentämään sinua paremmin kuin sisäisen lapsesi innostunut ääni.

-Joonas

Löydät meidät sivuilta www.mielifm.fi
instagram:polkuja_ihmiseen