Elämästä ja minusta - Mieli FM ajattelua

 

Olen enenemissä määrin törmännyt kirjallisuuteen, jonka filosofinen pohja on samankaltaista kuin meillä Mieli FM:ssä. Niissäkään filosofia ei ole enää moraalia pohtivaa, eikä se tähtää mihinkään suurempaan hyvään. Malli on yhtä yksinkertaista kuin meillä. Vastataan arkiseen kysymykseen: koska jotakin on liikaa ja koska liian vähän. Yhteensattuma on oikeastaan tosi hassu. Kirjailijat ja ajattelijat, joita itse arvostan, ajattelevat samalla tavalla kuin minä. Ilman, että olisin edes lukenut niitä ensin!

Mistä oma ajatteluni siis juontaa juurensa, jos se ei ole muilta opittua?

Tarkastellaa! 

Olen jo lapsena oivaltanut muutamia ihania seikkoja, jotka ovat auttaneet elämäni kriiseissä. Yhden opin jo todella pienenä. Se on aamun tunnelma, sen raukeus ja herkkä taipumus intuitioon. Opin, että aamut ovat joko luovaa aikaa tai potentiaalista ansaa. Herkistyneenä on altistunut niin hyvään kuin pahaankin. Ratkaisevaa on kuitenkin ollut ymmärrys, että vain ruokittu ajattelumalli kasvaa ja elää. Herkkyys on minulle aistien virittymistä ja tiedon vastaanottamista. Se on kyky luoda ja vastaanottaa tunnelmaa. Ansana se edustaa itsensä solvaamista. Pahaa oloa. Taistelua. 

Tärkeintä on muistaa: ajatusmallit mitä arkisilla tiedostetuilla ajatuksillasi ruokit, elää, kasvaa ja kannattelee. Jokainen aamu voi olla mahdollisuus uuteen tai taistelua vanhasta. Jos tukahdutat herkkyyden vain koska se sattuu, vastaanotat aistillista informaatiota ympäristöstäsi vähemmän. Sinusta tulee rajoittuneempi suhteessa itseesi. Maailmasta muodostuu sinulle sapluuna mihin pyrit sovittamaan itsesi. Näin käy myös elämänkatsomuksellesi.

Toinen oppini on lähinnä sosiaalipsykologiaa. Olen nuoresta asti pyörittänyt pienimuotoisia urheilukerhoja. Sitä kautta olen oppinut sivuuttamaan omia tuntemuksia pyrkien pitämään yhteisöä kasassa. Olen siis käytännössä oppinut tiedostamaan, milloin sivuutan omia tuntemuksia ja milloin en. Olen myös oppinut luomaan sosiaalisia yhteisöjä. Ennen kaikkea, olen oppinut, että ne asiat mitä muut kutsuvat epäonnistumisiksi ja virheiksi, eivät ole niitä asioita, mitä itse kutsun epäonnistumisiksi tai virheiksi. Olen iskostanut minut ja muut yhteen ja erikseen tavalla, josta on ollut apua läpi elämän. Erotan itseni muista ja osaan yhdistää itseni muihin. En ole sen armoilla miten sosiaalisesti painostetaan, vaan osaan olla osana toimivaa dynamiikkaa.
Jotkut virheet ja epäonnistumiset sattuu, ja jotkut taas eivät. Olen kuitenkin huomannut, että vain ne, joille itse annan merkityksen, ovat niitä asioita, jotka todella voivat satuttaa. Ja asiat, joille olen antanut merkitystä, ovat kasvaneet elämäni mittaa suurimmiksi ja palkitsevimmiksi asioiksi mitä tiedän. Tämä polku on tuonut elämääni tunteet nimeltä seesteisyys, arvot ja subjektiiviset mittasuhteet. Minusta on tullut yhä enemmän sitä mitä ajattelen. En ole sitä mitä muut minusta ajattelevat, ja ennen kaikkea, en ole sitä mitä kuvittelen muiden minusta ajattelevan.

Tänään psykologiassa pohditaan ihmisyyttä ja päivittäisiä ajatuksia lokeroiden niitä yhä uudempiin käsitteisiin, kuten narsismi tai kognitiivinen dissonanssi, mutta silti kaikki pohjaa minullekin tuttuihin teemoihin, eli ”koska jotakin on liikaa ja liian vähän”. Enää ei pohdita hysteerisyyttä ongelmana vaan puhutaan mielen kuormituksesta. Näin löydetään myös enemmän yhteiskunnan vaikutusta psyykeeseen. Enää ei ole hysteerisiä hyvässä yhteiskunnassa, tai selviytyjiä riistomaassa. On vain erilaisia yhdisteitä. Vaikutuksia.
Asioita on yhä vaikeampaa pilkkoa erikseen toisistaan, joten myös hyvän ja pahan rajat hämärtyvät. Enää vika ei ole ihmisessä tai yhteiskunnassa, vaan niiden välisessä dynamiikassa. Silti mikään ei vaikuttaisi olevan erityisen hyvin tai kosmisen oikein, vaan tätäkin dynamiikkaa pyritään ”tehostamaan”. Ei yksinkertaisesti riitä, että voidaan hyvin. Heti kun maha on täynnä, huominen turvattu, lämmin katto päällä ja vapaa-aikaa löytyy, on helppo etsiä ja löytää ongelmia muista ihmisistä ja yhteiskunnasta. Globaalisaation aikana löydämme vikaa jopa kaikista muista valtioista. On helpot someseinät ja yleisönosastot johon omaa syntynyttä pahaa oloa voi oksentaa välittämättä siitä, että tämä itseasiassa vain kasvattaa omaa pahaa oloa. Kenenkään ei tarvitse kääriä omia hihoja asioiden eteen lähinnä siksi, että kukaan ei käske sitä tekemään. Onko tämä kaikki sitten hyvää vai pahaa? Varmasti molempia. Kuten sanottu, arjessa meillä on monta erilaista tunnetilaa. Minkä vaalimiseen itse käytät aikaasi?

Hyvän ja pahan rajavedon hyvänä esimerkkinä toimii some. Sosiaalinen media ei ole hyvä / paha, eikä ihminen, joka käyttää sosiaalista mediaa, ole hyvä / paha, mutta näiden yhteisvaikutus on väistämättä molempia tavalla tai toisella. Voi syntyä hysteriaa, tai voi syntyä mielikuva, että muut somea käyttävät ovat hysteerisiä. Näin tehdessämme sorrumme kuitenkin ajatusvinoumaan. Ajattelulla on nimittäin paha tapa vinoutua, kun katsoo liian lähelle. Mikäli tuijotat vain yhtä puhelimen ruutua, saatat helposti kuvitella, että näkyvä some-elämä on totuus/valetotuus sellaisena kun sen itse tulkitset. Se on virhe. Ihmisen mielialat ailahtelevat enemmän tai vähemmän riippuen ihan suolistonkin toiminnasta. Mahdollisimman stabiilikaan tila ei ole mikään ”luonnollisin”, joskin ehkä seesteisin. Kun pinnistät pitääksesi somekulissit yllä, säädät silloin myös mielialaasi, eli joidenkin mielestä ”feikkaat”. Kosminen hyvä ja paha ei näyttäydy missään näissä vaihtoehdoissa. Vain sinun tuntemuksesi ja sen synnyttävät mielipiteet liikkuvat tilassa nimeltä "omat ajatuksesi". 
Ja mitä kukaan edes haluaisi tehdä somessa, jos kaikki tämä oman pään sisäinen kaaos elää siellä täysin hallitsemattomasti? En tiedä. Pirun kova vetovoima somella on. Kaikilla on omat syynsä käyttää ajatuksiaan ja mielenrauhaansa miten ikinä vain haluaa. Kaikki löytävät omat syynsä kaikkeen. Siksi "en tiedä" on paras tapa hypätä uuteen. Myöntää itselleen, että maailmassa on paljon enemmän mitä uskoo tietävänsä.

On vaikea uskoa, että olisi raakarehellistä someihmistä, jota kiinnostaisi hyvällä tavalla kaikki se materiaali mitä internet välittää. Pelkästään minulla itselläni on arjessa paljon punnittavaa työn ja sosiaalisten suhteiden kanssa, eli toisin sanoen en halua olla liian väsynyt, kun leikin muksujen kanssa tai kirjoitan. Siksi erilainen roolitus (vanhemmuus, oma sosiaalinen elämä, työ, vapaa-aika) ja sen arvotus on tärkeää. On löydettävä kehon signaalit, ja helpoin signaali on, kun ajattelee että ei edes halua vetää itseään liian piippuun. Oikeastaan koen, että on fiksuinta ajatella ihmisen olevan syntynyt pitämään hauskaa ja leikkimään. Mikään asia historiassa ei todista kosmisesti tämän päätelmän puolesta tai vastaan, mutta mikään ei myöskään todista, että pitää olla kiukkuinen työmies, ja että se olisi jokin kosmisen moraalin huipentuma. Mitään kosmista lakia ei ole, ja ihminen on aina ollut keskimääräisen onnellinen. Kun jokin pakko vetää minua suorittamaan, pysähdyn ja mietin, että mikäs vittu tässä nyt on? Olen vain yksi ihminen ja elän sen mukaan. Pidetään minua sitten hyvänä tai huonona. Olen paljon ja olen vähän.

Yksi syistäni lähteä somesta oli sen kyvyttömyys leikkimielisyyteen. Koen itse, että kykenen tarjoamaan leikkimielisyyttä ja ilmiöiden pohdintaa eetteriin, mutta mikään ei takaa sitä, että saisin sitä sieltä myös takaisin. Jos ihan rehellinen olen, valtaosin kaikki jotka tiedän, dissaa somea. Myös minä. Eli mikä olisi se voima joka ajaisi minua sinne? En tiedä. Jo pelkästään jatkuvaa mielikuvaa pumppaava media on yleisesti ottaen tosi uuvuttavaa ja sokaisevaa, mutta moni jää sen sykleihin. Uuden uutisen myötä luodaan uusi oma mielipide ja siten uusi oma todellisuus. Maailma on paljon enemmän kuin toimitettu kaupallinen uutinen, jonka tarkoitus on herättää houkutteleva tunne, kuten pelko tai ahdistus. Onnellisuus ja hyvä ei ole mediaseksikästä, ja sitä on vaikeampi pukea sanoiksi kuin pelko ja ahdistus.

Historiankirjat ovat täynnä virheitä vain siksi, että on virheellisesti kerta toisensa jälkeen oletettu ihmisen olevan jokin petollinen eläin. Entä jos näin ei ole? Entä jos maanviljely oli alkujaankin suurin virhe? Jos se saikin ihmisrodun kuviteltuun työn harhaan? En tiedä. Kukaan ei tiedä varmaksi. Ei ole kosmista totuutta. On vain subjektiivisia todellisuuksia. Oli miten oli, olen onnellinen, että olen olemassa ja että minulla on mahdollisuus nauttia siitä. Jos ihmiskunnan lyhyen historian ovat luoneet hillitsemättömät pedot, jotka ovat kyvyttömiä yhteistyöhön, ja jonka ”todellinen” ja ”suurempi” luonto olisi jotakin muuta mitä se on tähän asti ollut, niin olkoon. Kuolen naivina. Ellen sitten puolusta itseäni. Sekin mahdollisuus tuntuu olevan ihmiselle tarjottu.

-Joonas

Löydät meidät sivuilta www.mielifm.fi
instagram:polkuja_ihmiseen