Elämän tarkoituksettomuus kunniaan!

 

Elämän tarkoituksien pyörittäminen on aloittelevien filosofien mielipuuhaa. Tänään jos koskaan on siihen hyvä mahdollisuus. Toisaalta, olemme siihen myös pakotettuja. 

Ilmiönä olemassaolon tarkoituksellisuus on varsin tuore, vain noin parisataa vuotta vanhaa. Sitä ennen tarkoitukset olivat lähinnä pragmaattisia tai perinteisiä, ns. selviämisoppaita. "sinä elät, mikäli elät oikein". Meitä tuki yhteisön kollektiivinen osaaminen ja sisäiset pelisäännöt.

Ensimmäiset simpanssit eivät istuneet perseellään kivenpäälle pohtimassa oikeaa ja väärää, vaan luultavasti kipittivät eteenpäin viettiensä voimin. Uskon näin, koska järkevä simpanssi ei olisi ajatellut tämän päivän elämää suurimpana oikeana. Tässä me kuitenkin olemme. Pohtimassa oikeaa ja väärää. Etenemässä omien viettiemme varassa. Miettimässö, onko jotakin kosmista moraalia olemassa? Onko ylempää hyvää?

Elämällä on se arvo, jonka ympäristö sattuu meille opetuksillaan antamaan. Joskus se oli vaeltamista puusta puuhun, kivien lyömistä yhteen, uhrialttari, sodat, kirkot. Sitten tuli luonnontiede sekä teollistuminen, jotka jyräsivät hyvin kehittyneet uskonnot alleen. Tänään on sosiaalinen media kertomassa mitä mieltä asioista olemme. Jotkut onnistuvat peukalollaan saamaan arvokkaampaa sosiaalista kohtelua kuin Roomalainen legaatti triumfissaan. Kaikki tämä on yhtäaikaa ymmärrettävää ja pirun outoa. Merkityksellistä ja merkityksetöntä.

Vapaan median vaikutuspiirissä oleva ihmisolento on tänään monesti ahdistunut, elämän tarkoituksiaan etsivä raukka, joka pyrkii tarjoamaan omaa parastaan lähinnä lehtien kommenttipalstoille tai someen. Mielialalääkkeitä ehkä kuluu, mutta elämäntavat eivät muutu. Tuskan lähteitä ei joko löydetä tai edes haluta etsiä. Henkilö ehkä uskoo tieteeseen, mutta silti jollakin maagisella tavalla vähän kaikkeen muuhunkin. Mitään ei silti osata oikein perustellakaan. Vaikka fiilis olisi masentunut, ja siihen otettaisi jopa lääkkeitä, löytää henkilö itsensä päivästä toiseen ennemmin kertomassa mikä on hyvää ja mikä on pahaa, mikä on oikein ja mikä on väärin, kuin että pyrkisi muunlaiseen, aidon fyysiseen toimintaan ja muutokseen. Hän myös olettaa, että muut ovat yhtä mustavalkoisia ajattelussaan, ja siksi luulee maailmankuvansa olevan se ainoa oikea. Hän uskoo, että mikään ulkoinen vaikute ei voisi muuttaa juuri häntä.

Ympäristö ei näytä meille sitä peiliä keitä me olemme, mikäli jokainen keskittyisi vain itseensä ja omiin elämän tarkoituksiinsa, vaan sitäkautta meille päinvastoin kehittyy tarve olla jotakin sellaista, mitä me ei tosiasiassa osata edes olla. Siksi yhteisöllisyys on niin tärkeää.

Jos suostumme näkemään vain oman agendamme, meistä tulee herkästi oman elämämme poliitikkoja. Tavoittelemme jotakin "itseämme suurempaa” ja kuvittelemme sen olevan kaikille parasta. Olemme valmiita tekemään vaikka mitä sirkustemppuja asioiden eteen, jos uskomme siihen tarpeeksi lujasti. Sosiaalinen media on täynnä tätä. Yleisönosastot ovat täynnä tätä. Tekstaripalstat on täynnä tätä. 4800 vuotta sitten muinaisessa Mesopotamiassa kirjoitetut tekstit ovat täynnä tätä.
Tänään meitä pommitetaan teemoilla kuten onnellisuus, rakkaus ja elämäntavat. Sama ilmiö. Näiden puitteissa tulisi "elää oikein". On kuitenkin todella vaikea viettää aikaa omissa nahoissaan, jos antaa tällaisten uskomusten mustien aukkojen nielaista itsensä. Eli Jos tarvitsee olla niin pirun onnellinen, rakastunut tai hyvä elämän tavoissaan.

Kustaan yhdessä tällaisten tarkoituksien päälle ja jätetään ne ansaitsemaansa rauhaan.

En ole kyyninen ihminen sanoessani, että elämällä ei ole mitään suurempaa tarkoitusta. Myönnettäköön, että voin puhua kuitenkin vain itseni puolesta. Ja vaikka puhuisinkin muiden puolesta, niin se ei veisi pois kenenkään inhimillistä potentiaalia kyynisyyteen tai edes rakkauteen. Elämä jatkuisi kaikilla eikä mitään kosmista hekumaa tapahtuisi. Korkeintaan kroppamme viestittäisi jostakin tunteesta. Olemme siis kyynisiä ja rakastavia ja kaikkea mahdollista, mitä nyt ihmisinä satumme tuntemaan. 

Psykologit antavat ihanasti ymmärtää, että jokainen voi löytää omaa merkityksellisyyttään, ja että se olisi lopulta vastaus olevaisuuden, eli eksistentialistisuuden kriisiin. Filosofit taas synnyttävät näitä kriisejä väittämällä, että kosmista tarkoitusta ei ole. Ostan molemmat ajatukset, mutta en silti lähtisi joka päivä sisäiselle retkelle etsimään suuria tarkoituksia tai poistamaan niitä. Asiat saa tuntua niin turhilta ja turhauttavilta kuin onkin, eikä ne siitä mihinkään muutu, vaikka kääntäisin hymy perseessä kaiken positiiviseksi tai negatiiviseksi. Asiat ei muuttuisi vaikka olisin kaatokännissä aina, tai raittiina metsässä. Joskus blacklist-televisiosarja rakkaani kanssa on suurinta, mitä itselleni voi monen päivän sisällä tapahtua. Se on yksinkertainen ja todistettu totuus. Joskus hyvää ropisee jatkuvalla tykityksellä. Joskus taas paskaa. On myös tärkeä ymmärtää millaisessa laumassa aikaansa viettää, sillä omista hyvistäkin piirteistä voi muodostaa itselleen kuraa, mikäli tosiallinen ja läsnäoleva fiilis lyödään lyttyyn typerillä moraalisaarnoilla.

Ihminen säästää tänään paljon mielenrauhaa, kun ei avaa moraalisateiden kanavia. Ajallemme tyypillistä mielenterveyttä onkin; älä lisää mitään ylimääräistä, vaan ota pois.

Annan vinkin. Olet tärkeä. Olet todella tärkeä juuri noin. Pidä kehostasi hyvää huolta. Keho pitää mielestäsi huolta. Ja pidä mielestäsi huolta. Se suojelee kehoasi. Ole tärkeä itsellesi! Siinä ei ole mitään hävettävää.

Ja annetaan loppuun vielä antimoraalisaarna, eli opastetta vittuiluun – käsikirja pahoille tavoille. Ehkä se luo tarvittavaa kontrastia elämän eri merkityksille.

Olen monesti kertonut miten kirjoitettu sana luo tunnelmaa. Sitä tunnelmaa tarvitaan, jos haluaa viestin menevän perille. Haluatko tietää mitä elämä on itselleni opettanut? Tarkemmin sanottuna elämä, Sokrates ja Sun Zun sodan käynnin taito (kirja, jonka olen lukenut pelottavan monta kertaa). Nimittäin yhden näppärän kikan. Voisin nimetä tämän holistiseksi vittuiluksi. Tätä voi soveltaa muuhunkin: 

Näen häiritsevän usein miten joku uskoo esimerkiksi alkoholismin olevan ihmisen heikkoutta tai luonteen vikaa. Että henkilö olisi joko huono tai heikko ollessaan alkoholisti. Näissä tilanteissa kysyn, mitä on alkoholismi? Jos henkilöllä ei ole kokemusta aiheesta, hän putoaa heti pois. Silloin on hyvä komentaa lopettamaan mielikuvituksessa eläminen ja pyytää tutustumaan asioihin ennen kuin luo lisää syvempiä mielipiteitä. Tarjoudun myös itse kertomaan aiheesta. Alkoholismi ei nimittäin ole sellainen kuulopuhe juttu, kuten että ”Paavo Väyrynen on empaattinen, koska se on kiva”. Jos keskustelu menee tällaiselle mielikuvituksen tasolle, voi itsekin hyvin maalailla mielikuvia siitä, miten kivaa on ollut juhliessa ja kaikessa siinä hedonistisessa nautinnossa, mitä elämä on juodessa tarjonnut. Kertoa vaikka perään, että mitään kosmista moraalia ei ole, ja kuinka mahtavaa on ollut, kun on saanut täysillä päästellä. Todella harvan tarvitse valehdella tai edes liioitella, sillä monesti alkoholi saa ihmisen etsimään ja uskaltamaan lisänautintoja. Mutta se ei olisi koko totuus.

Mikäli hänellä on kokemusta, mutta ei ymmärrystä, se näkyy lauseilla kuten ”tykkään” tai ”en tykkää”. Ehkä jopa ”moraali” tai ”kansantalous”. Näin siirrymme alueelle, joka vaatii jo osaamista. Keskustelun kaikilla osapuolilla saa olla näkemys ”tykkäämisestä” tai ”ei tykkäämisestä”, ”moraalista” ja ”kansantaloudesta”, mutta se ei sinällään kerro mistään muusta, kun mielipiteestä ja ehkä myös eletystä elämästä. Elämä kun pohjimmiltaan on vain tykkäämistä ja ei tykkäämistä, moraalia ja kansantaloutta. Näistä voisi jaaritella ikuisuuksiin tarjoamatta toiselle mitään arvokasta. Lopulta tulemme kukin siihen johtopäätökseen, että tykkäämme eri asioista ja että näemme juttuja eri tavoin. Hieman voimme koittaa toisiamme kampittaa, mikäli tahtoa ja jaksamista riittää. Harvoin siitäkään silti mitään saa. Jos kaikkien käsityksen pysyy vankkoina, kukaan ei saa mitään lisää ja voimme puhua muusta.

Jos henkilöllä on kokemusta ja ymmärrystä sairaudesta nimeltä alkoholismi, hän sisäistää hoitometodien toimintaperiaatteet ihmismieleen sekä sellaisen merkityksellisyyden olemuksen mitä juominen ei kykene tarjoamaan. Hän tiedostaa kaiken sen voimavaran mitä alkoholistin vanha elämä on ihmiseen synnyttänyt, ja miten sitä voi soveltaa uuteen. Hän ymmärtää persoonallisuuksista ja niiden muovautuvuuksista. Hän näkee elämää, joka on jo nähnyt kuolemaa, katsonut sitä silmiin, ja vastannut: ”minua et pelle vie”. 
Alkoholismi on kuolemaan johtava etenevä sairaus, ja juova alkoholisti tekee hidasta henkistä ja fyysistä kuolemaansa. Kun hauskuus loppuu, alkaa pakonomaisuus ja todellinen sirkus. Se on osa kronologista janaa. Jokainen löytää joskus pohjansa, mutta se ei poista juomisen aikaisempia hyviä kokemuksia. Ja juuri siksi sairaus nimeltä alkoholismi on niin petollinen. Ja juuri siksi siitä saa myös petollisen aseen vittuiluun. Voit lyödä hauskuudella, hedonistisuudella ja kosmisella moraalittomuudella, mutta fyysiset ominaisuudet kuten hauraus, masennus, häpeä ja krooninen väsymys lyövät takaisin. Alkoholismi voi olla hyvää, mutta se on yhä kasvavasti pahaa, mikäli mittareina on oma henkinen ja fyysinen jaksaminen.

Onko millään sitten mitään väliä? Todellakin on. Rakkaudella, kauneudella, unelmilla, toivolla, vauraudella, blacklistilla, ”hyvää huomenta rakas”, kauramaidolla, liian kalliilla läppärillä, aamulenkillä, iltalenkillä, kissoilla, kolinalla ja tassujen kipityksellä, saunalla, riidalla, riidan jälkeisellä seksillä. Asioilla todella on merkitystä elämään. Itse en ole valmis turruttamaan tunteita näiden takia ja näiden vuoksi. Mikään elämässä ei ole ilmaista. Kaikella on oma arvonsa. Ja juuri arvot luovat merkityksellisyyttä.
Luo arvoja, älä selitä.

-Joonas

Löydät meidät www.mielifm.fi
instagram:polkuja_ihmiseen