Alkoholismi & Raittius

 

Maailman terveysjärjestön WHO:n ICD-10: F10.2 määritelmän mukaan alkoholismi on sairaus.

Miten Mieli FM määrittelee alkoholismin?

Alkoholismi on normaalista poikkeava heikentävä tila eli sairaus, jonka oireena on kasvava juominen.

Aloitetaan käsitteistä. Mitä tarkoittaa normaali? Mieli FM on käsitellyt normaalia mm luonnonlakia pohtivassa lähetyksessä, mutta mitään yhtä vastausta ei löytynyt. Päädyimme kysymään, onko ihminen muutakin, kuin fyysinen laboratoriorotta, joka itsensä luomassa mielikuvitus-todellisuudessa etsii sitä suurinta oikeaa?
Tulos on aina sama. Yhdelle normaali ja luonnollinen on toiselle epänormaalia ja epäluonnollista.
Miten itse näet normaalin?

Mitä tarkoittaa normaali arkinen elämä? Kautta historian erilaiset ideologiat ovat sotineet uskomalla sokeasti omaan ylivertaisuuteensa. Elämäntavoissa taistelu näkyy niin raittiuden korostamisena kuin alkoholin puolustamisena. Monesti kiistoissa elää näkemys mikä olisi paras normaali kaikille. Omaa mielipidettä pidetään korkeassa arvossa herkästi vain siksi, että muita mielipiteitä vihataan. 
Oma lähestymistapani on tämä: kysy itseltäsi, millainen on tunnelmasi mitä luot ympärillesi? Koska sitä on elämäsi. Sitä on normaalisi. Sitä et voi paeta.

Alkoholismi on normaalista poikkeava tila. Sen keskiössä elää kasvava mentaliteetti ”luvasta juoda”. Mikään kosminen moraali ei kerro onko lupa juoda oikein tai väärin. Kyseessä on aina ihmisen itsensä tekemä päätös, johon liittyy niin omat kuin ympäristönkin tavat. Siksi moraali onkin heikkotuloksinen lähestymistapa mitä tulee alkoholin käytön ymmärtämiseen.

Alkoholismissa ongelmia syntyy, kun elämänalaa ja ajattelua valtaa kasvavasti kysymys: voinko juoda (esim. juhlissa, saunassa, viikonloppuna) ? Näin omat valinnat syntyvät alkoholilähtöisesti, eikä esimerkiksi kehosta tai elämäntilanteeseen käsin. Keho ja mieli vaativat lepoa. Ylimääräinen pohdinta alkoholista, sen mahdollisuuksista sekä juomamääristä sotkee omia ja läheisten suunnitelmia. Alkoholi myös estää henkisen ja kehollisen palautumisen. Ajan myötä juominsesta tulee todella raskasta ja pakonomaista toimintaa.

Luonnonlakien mukaan, eli ns. kehollisesti kroppa pettää nopeammin kuin mielellinen moraali. Kun keho ei saa lepoa, myös moraali luisuu hitaasti. Tarvitaan korjausliikke. Kukaan ei kuitenkaan voi lopullisesti voittaa mielellistä taistelua omaa kroppaansa vastaan. Alkoholistit käyvät samaa korjaustaistelua useita vuosia. Ensin luisu, sitten ryhdistäytyminen. He kuvaavatkin itseään "lujan moraalin omaaviksi" ja "henkisesti vahvoiksi" ihmisiksi. Aluksi he kyllä ulkoisesti pärjäävätkin. Alkoholistin suurin moraalinen voitto on monesti luja työnteko tai näytösluonteinen kyky olla juomatta. Tipaton on monelle alkoholistille siten tuskaista mannaa. Vuosien mittaa alkoholisttin persoonasta tulee lähinnä itsekeskeinen todistelija, jonka juomisen ympärillä pyörii kaikki elämä - juodaan tai ei. Alkoholisti käytännössä kasvaa pois omasta persoonastaan sisäistäen yhä enemmän kemiallista, hyvin narsistista persoonaa.

Alkoholisti salaisesti tietää toimiensa johtavan lopulta tuhoon, mikä puolestaan synnyttää kroonista tulevaisuudenpelkoa. Pelko, vahva moraali, luja työtahti sekä korkean henkinen kipukynnys yhdessä hauraan sisäisen rakennelman kanssa johtaa pakonomaiseen itse- ja ympäristökontrolliin. Ajatuksissa pyörii yhä useammin kysymys: ”voinko juoda”. Alkoholistista tulee ärtyisä. Syntyy stressiä mihin otetaan pari, unettomuutta mihin otetaan pari, ahdistusta mihin otetaan pari jne. välittämättä ollenkaan, että kyseiset tunteet ovat alkoholin aiheuttamia. Alkoholisti alkaa syyttämään olosuhteita tilastaan.

Alkoholistin juomisella hankittu narsistinen persoonallisuus kieltäytyy näkemästä omaa tilaansa, mutta samalla hän aistii sen haurauden. Elämä rakentuu korttitaloon, joka voi koska tahansa romahtaa. Syntyy sisäinen pinnalla pysymisen taistelu. Luvasta juoda tulee yhä tärkeämpi ja suojellumpi osa elämää, koska sen koetaan pitävän kaiken liitoksissaan. Tuota lupaa suojataan erilaisilla syillä, vähättelyllä, suorilla valheilla tai piilojuopottelulla. Samalla ihminen jatkaa fyysistä rapistumistaan. Juomista ei lopeteta, koska se koetaan ongelmaksi vain mokien jälkeen krapulapäivinä, kun häpeä haastaa narsistista persoonaa. Tässäkin kohtaa alkoholistille kelpaa usein vain jokin mediaseksikäs hengellinen haava/ongelma/sairaus, josta saisi hyvän taisteluarven ja siten syyn jatkaa juomista ylpeästi. Syntyy tarinointia ja mielikuvituselämää. Historiasta tulee tätä päivää vain siksi, että lupa juoda säilyy

Kun alkoholistinen tunnelma on levinnyt tarpeeksi pitkälle, eli kun kaikki ympäriltä on juotu pois, jää vain alkoholi sekä sen haitalliset vaikutukset. Voi olla, että juomisen ainoa syy on enää nukkuminen. Jos ryyppykavereita löytyy, myös lupa juoda elää paksusti. Tässä kohden juomisen viimeinenkin hauskuus on kuitenkin jo kadonnut, mutta sitä ei osata enää omin voimin lopettaa. Ihminen havahtuu tilaansa yhä useammin eikä itsekään tarkalleen ymmärrä mitä on tapahtunut. Miksi hän, niin hyvä ihminen kuin onkin, on yksin/väärässä porukassa? Hän ei ymmärrä, miksi hänen sisällään on muita voimakkaampi lupa juoda ja kokee siksi itsensä muista erilaiseksi, jotenkin huonoksi. Hän syyttää tilanteesta ehkä muita, tai omaa heikkouttaan. Tämä kaikki siksi, että ei ymmärretä alkoholismin olevan sairaus, jonka tehokkainta hoitoa on oikeanlainen tieto, vertaistuki sekä terapia.

Alkoholismissa fyysinen puoli on yleensä helposti hoidettu. Kun on hetki oltu juomatta, keho toimii jälleen ja juominen on mahdollista. Alkoholismin kulku onkin usein joukko luisuja ja kasvavia juomamääriä, ehkä pitkiäkin raittiita kausia tai yhä enemmän kasvavaa viikonloppujuomista. Alkoholismin oireita ovat kasvava juominen (joko heti tai vuosien mittaa), masennus, arvottomuuden tunne, yksinäisyyden kokemus, mokia, ylilyöntejä, tyhjät lupaukset, ja oman moraalin toistuvaa pettämistä. Lupa juoda merkitys kasvaa ja sopeutuu koko juomahistorian ajan. Usein kaikki tämä jakaantuu vuosille, joten sitä on todella vaikea nähdä. Etenkin henkilön itsensä.

Alkoholismia ei voi hoitaa pois. Ihminen joko juo tai ei juo. Kyseessä on lopulta aina oma lupa juoda. Kun tietyn pisteen on ylittänyt, syntyy alkoholisti.

Itse keskittyisin raittiuteen, ja antaisin mieluumin sille monta erilaista sanaa, koska raittiuskin on käsitteenä hyvin harhaanjohtavaa, ja se voi esiintyä samassa henkilössä niin erilaisilla tavoilla. On hyvä ymmärtää, että on olemassa raittiutta, joka on vain juomisen vastakohta. Itse elin lähes vuoden mittaisen alkoholivastaisen raittiuden, kunnes kerran vain satuin lukemaan Juha Kurvisen kirjan Sirkus Pjongjang – Keikka Pohjois-Koreaan. Sen tunnelmassa oli jotakin todella puoleensavetävää. Ymmärsin heti antaneeni itselle luvan juoda. En sännännyt alkoon, eikä mitään dramaattista tapahtunut. Myöhemmin vain satuin juomaan uudelleen kun tilanne tuli vastaan. Siitä seurasi krapulaista päänsärkyä, mutta mitä todella tapahtui, oli, että juomisesta tuli pian taas elämääni kuuluva tapa. Minulla oli taas lupa juoda. Ei ollut enää raittiutta, joka perustui alkoholivastaisuuteen. Tähdennän, että en halunnut olla Juha Kurvisen tapaan moottorisaha jonglööri. En halunnut matkustaa Pohjois-Koreaan. En koskaan nauttinut kovasta humalasta. Mitä siis halusin juomisellani saavuttaa? Miksi kirja loi tunnelman, joka antoi minulle luvan juoda? Kutsun tätä alkoholismin tunnelmaksi, eli omituiseksi tahdoksi saavuttaa elämässä jotakin, mitä tosiallisesti ei edes halua. Kuvailen sitä tunnelmana, koska alkoholi loi houkuttelevia ja lämpimiä mielikuvia itsestään. Alkoholistisen tunnelman piirteinä pidän ”lupaa juoda”. Alkoholismin juova aika on petollista ja johtaa mieltä harhaan. Silloin ihminen todella uskoo löytävänsä alkoholista jotakin, mitä mieli tai keho ei voisi raittiina saavuttaa.

Oma raittiuteni on nyt erilaista. Se ei ole alkoholivastaisuutta, vaan ymmärtämystä miksi edes on juonut. Monesta pienestä purosta koostuva virta yhdessä geneettisten taipumusten kanssa on kuljettanut minut tähän hetkeen, puhtaaseen raittiuteen. Alkoholistisen tunnelman ylläpitäminen vaatii alkoholia, mutta raittiuden ylläpitäminen ei vaadi itseltäni mitään sellaista, jota en olisi valmis oman elämäni tai läheisteni eteen muutenkin tekemään. Alkoholismia ylläpitää vääristyneet mielikuvat alkoholista ja sen vaikutuksista, sairauden luonteen ja oman mielen ymmärtämättömyys ja sivuuttaminen, sekä pyrkimys liian kovaan itsekontrolliin. Raittiutta tukee tieto ja oman itsensä ymmärtämys. Alkoholisti ja raitis voivat olla ulkoisesti yhtä menestyksekkäitä ihmisiä. Alkoholisti ei kuitenkaan lopulta enää nauti juomisestaan tai sen seurauksista. Alkoholistinen tunnelma karkoittaa herkästi myös läheiset ja rakkaat pois. Vaikka alkoholisti saavuttaisikin paljon, hänen arkensa on kulkua tyhjiöstä toiseen ilman mitään todellisia täyttymyksiä. Se on jatkuvaa elämänmittaista kipuilua ja itsetuntokamppailua. Älä tee elämästä jatkuvaa suoritusta.

- Joonas

Lisätietoa www.mielifm.fi
instagram:polkuja_ihmiseen

Tutustu aiheeseen lisää:
www.avominne.fi
www.a-klinikka.fi

Lähteet:

www.avominne.fi
www.a-klinikka.fi
www.juhakemppinen.fi