Ajan luonne ja vapaa tahto

 

Aika ja vapaa tahto.

Yksi tieteen kiinnostavimmista kysymyksistä on, miksi meistä tuntuu siltä, että aika virtaa yhteen suuntaan? Tulevaisuuteen.
Emme tiedä.

Jos katsot huoneessasi touhuavaa ystävää, valolla kestää pari nanosekuntia saavuttaa aistisi. Käytännössä olet kaksi nanosekuntia menneisyydessä ystävästäsi. Teillä ei ole samaa yhteistä aikaa, vaikka niin sinä sen aistit.

Jos välimatkanne olisi neljä valovuotta, olisit neljä vuotta ystävääsi jäljessä. Nykyhetkenne olisi erit. Ongelmana on, että silmämme eivät voi katsoa neljän valovuoden päähän, joten aistimme ei koskaan erota omaa aikaamme toisten ajasta.

Aika on siis jotain hyvin mystistä.

Kosmos on valtavan suuri. Emme edes ymmärrä kuinka suuri se on. Aistimme ovat rajoittuneet, joten koemme luonnollisena jatkumona kahden nanosekunnin viiveen, mutta neljän vuoden viive olisi jotain mitä emme kykenisi käsittämään. Aistimme eivät ymmärtäisi sitä tietoa, aivan kuten sormemme eivät kykene puhumaan silloin kuin ne ovat onnellisia. Me vain tulkitsemme jotakin itsemme kautta. Sitä on aika.

Mielikuvamme maailmasta ja sen ilmiöistä on aistiemme luomaa mielikuvitusta. Ei ole yhtä kosmista kelloa, taivaallista big beniä, joka kertoo missä kaikki olisi milläkin hetkellä. Ei ole yhteistä nykyhetkeä. Olisiko kokemani nykyhetki sinunkin nykyhetkeäsi, jos kätesi olisi neljän valovuoden pituinen, ja sen sormenpää koskisi minua sinun katsoesi tapahtumaa kaukaa? Sormellesi kyllä, mutta valon välittämälle näköaistillesi ei. Kaikki kokemamme aika rajoittuu aisteihimme.

Ja siksi se on yhtä hämäävää kuin painovoima. Se on liian arkista, että sitä ajattelisi.

Käytännössä aistimme kykenee käsittämään vain sen mitä se kykenee käsittelemään, eli hyvin pienen siivun fyysisestä todellisuudesta. Ei ole yhtä pistettä missä olisi "nykyhetki". Kokemamme nykyhetki on aistiemme yhteistä tanssia, jonka kanssaihmisemme näkee omana tulevaisuutena tai menneisyytenä omien aistiensa välityksellä. Käytännössä on aivan sama, aistitko ystäväsi kaksi nanosekuntia vai neljä vuotta myöhässä, te elätte kuitenkin eri hetkeä suhteessa toisiinne.

Mitä tulee arkeen, aika on fiksumpi ymmärtää psykologisena ilmiönä, rytmityksenä, pitkästymisenä, ilona, ja näiden luomana kokemuksellisena tuloksena. Aika voi olla viisareita ja kiireen tuntua, aikamme ilmiötä, mutta mitä se lopultakin on, niin kehollinen tuntemuksesi.

Hyvin tehty työ ja keskittyminen saa ajan kulkemaan nopeasti. Joutoaika ja pitkästyminen tekee ajasta hitaan. Saat aina valita, teetkö työsi hyvin. Lopputulos ja muiden mielipiteet eivät ole päätösvallassasi.

Aika on muutoksen mittari. Lämpötilan kasvaessa energia värähtelee tiheämmin, ja kylmetessä värähtely puolestaan hidastuu. Siinä käytännössä on ajan funktio. Lisää tai vähemmän muutosta. Mutta miksi olemme tulleet tähän johtopäätökseen? Koska me aistimme kuuman ja kylmän, tulen ja jään. Emme näe sitä kosmista puuroa mitä kaikkeus on. Näemme vain sen mitä siitä ymmärrämme.

Tietoisuutemme ei käsitä tätä värähtelyä värähtelynä, eikä se siten voi käsittää myöskään aikaa aistiemme ulkopuolisena tekijänä. Ymmärrämme tulen, jään, lämmön ja kylmyyden, sekä ystävämme tekemisen sekä sen seuraukset, mutta me emme näe kaikkia hionosyisiä fyysisiä asioita niiden takana. Voimme hyvin kysyä, mitä muuta aistimme sulkevat pois vain siksi, että ne ovat olemassa? 

Koska yhtä yhteistä nykyhetkeä ei ole, ei ole myöskään syytä olettaa, että aika kulkisi yhteen suuntaan. Tutkittua tietoa on siitä, että etäisyydet ja nopeudet voi saada kadonneen ystäväsi palaamaan kymmenen vuotta vanhempana kuin lähtiessään, vaikka omaa aikaasi olisi kulunut vasta tunti. Kaikki tämä vain siksi, että kaikilla ei ole yhtä ja samaa aikaa. Mutta miksi koemme ajan kulkevan siihen suuntaan? Miksi näemme ajan kulkevan ns "eteenpäin?"

Olisi petosta sanoa, että ajan täytyy kulkea tiettyyn suuntaan, vain koska me henkilökohtaisesti tunnemme niin. Koemme, että meillä on menneisyys takana ja tulevaisuus edessä, mutta onko asia siten? Ehkä kaikki on jo ollut? Ehkä kaikki on jo tapahtunut, mutta vain kuvittelemme ajan, aivan kuten voimme kuvitella vielä harrastavamme seksiä? Kuvittelemme sen olevan jotakin "tulevaa". Väitös on kova, ja se saa herkästi tuntemaan, että olisimme asioiden suhteen tahdottomia orjia, mutta kyseessä on jälleen aisti harha. Kykymme päättää ei katoa pois, vaikka ymmärtäisimme vapaan tahdon luonteen olevan rajattu, aivan kuten kykymme puhua suomea ei katoa heti, kun kun joku käskee sinua olemaan hiljaa. Vapaa tahto on aina sidottu johonkin tuntemukseen, johonkin kosmiseen, aivan, kuten maapallo on sidottu kosmokseen. Kykymme puhua suomea johtuu siitä, että olemme syntyneet suomeen, ei toisinpäin, ei siksi, että olisimme sattuneet syntymään maahan jossa puhutaan äidinkieltämme.

Sama pätee ihmiseen. Ihminen ei satu syntymään kosmokseen, johon hänen aistinsa olisivat juuri sopivat, vaan että hänen aistinsa rakentuvat juuri kosmoksen oikuista. Näin rakentuu myös tietoisuutemme.

Elämän viisaus pyörii yksinkertaisuudessa; kaikki mitä näet koet ja tunnet ovat totta. Sinusta tulee ajattelusi ja tuntemuksiesi kaltainen. Hyvä ja paha ovat tuntemuksina aisteissasi, mutta ne ovat myös hyvin muovautuvia käsitteitä. Tuuli ei puhalla siellä missä ihminen lennättää leijaa, vaan ihmisen täytyy mennä sinne missä tuuli puhaltaa. Pelkkä ajattelu ei muuta mitään. Ei vapaata tahtoa, ei ajan luonnetta. Suudelmat eivät synny, jos mietit huulen rakennetta.

On opittava luottamaan ja puhumaan, rakastamaan itseään ja löytämään oma vapaan tahdon paradoksi. Petetty luottamus on pienempi paha kuin ikuinen epäluottamus kaikkeen. Maailmankuvamme rakentuu siten, millaisia meidän noin 60 000 arkista ajatusta on. Mutta tuulen todella täytyy puhaltaa, jotta leijamme lentää. Meidän täytyy löytää tuulta, jos haluamme leijamme ilmaan.

On äärimmäisen tärkeä oppia yhdistämään omia sanoja, ajatuksia ja tekoja rakentavaan muotoon. Ja toimia. Ehkä kaikki on jo tapahtunut, mutta mitä siitä? Suomenkieltä ei keksitty, se rakentui aivan kuten kaikki muukin ympärillämme, me mukaan lukien, ja tästä dynamiikasta on muodostunut oleellinen osa arkista elämäämme. Myös sinä rakennut sanoista, tunteista, ajatuksista ja teoista; on vapaata tahtoa sitten olemassa tai ei ole. Vapaa tahto on vain sana. Ja sanoilla voit luoda runoja rakkaallesi tai ilmaista tuohtumustasi johonkin kuviteltuun viholliseen. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain löydettävä tuulemme ja rakennettava leijamme. Ja nauttia, kun saa sen ilmaan, ja antaa liitä. Maailman tuulia emme voi päättää.

Kykysi sanoittaa ja puhua, tuntea ja kokea voivat olla sinulle yhtä itsestään selvää kuin oppimasi kellonajat ja arjen rytmit, ja siksi elämä kuljettaa sinua tietämättäsi kuin pässiä narusta. On ennen kaikkea hyvä havaita minne omaa valokiilaansa osoittaa. Ihan vain siksi, että arvokas elämämme olisi mielekästä elää

- Joonas

Löydät meidät sivulta www.mielifm.fi
instagram:polkuja_ihmiseen