Aamukaljan rajattomuus

 

Aamukaljan rajattomuus

Kun puhutaan moraalista, sorrutaan monesti vääntämään jostakin kosmisesta moraalista. Kaikkia ylläpitävästä koodistosta. Jostakin ihmistä suuremmasta. Itse en ole löytänyt kosmisen moraalin kirjaa. En ole löytänyt lakia, mikä määrittelisi hyvän ja pahan. Nämä kaikki on pitänyt itse kaivaa sisältäni. Olen ihminen joka voi hyvin ja huonosti. Minä tunnen hyvää ja pahaa. Vaikka ympäröivä yhteisömme määrittää myös sosiaalisten rajojemme koodistoa, jokainen joutuu silti lopulta itse ottamaan vastuun mitä asioista aidosti ajattelee ja tuntee.
Jos hyvä ja paha on ollut kirkkaana tiedossa jo lapsena, hyvä niin. Se ei silti ole mikään rauhan tae, mikään kosminen elementti, joka suojelisi henkilöä kaikissa maailman tilanteissa. Jokainen meistä on erilainen, ja jokainen yhteisö on erilainen.

Aamukaljan rajattomuus on minulle yksi moraalisääntö. Se on yksinkertainen. Minua ei kiinnosta paskaakaan otanko aamukaljan vai en. Ensinnäkin aamu on suhteellinen käsite, ja jossain on aina aamu. Näin kaljan voi moraalisesti oikeuttaa. Kalja on myös suhteellinen käsite. Yhden voi aina ottaa ilman känniä. Yhteisö on suhteellinen käsite. Se joko palvelee sinua ja sinun ajatteluasi tai sitten ei palvele. Jos päätät ottaa aamukaljan, se ei ole kosminen moraalinen petos ketään kohtaan. Joku ehkä suuttuu, joku ei. Riippuu nyt siitä ketä ympärillä pyörii. Ja lopultakin. On aivan sama suuttuuko joku aamukaljasta. Riidat kuuluvat elämään. Kaiken voi oikeuttaa.

Riidat kuuluvat elämään. Kun tiedostaa itsestään piirteen, että aamukalja ei harmita, muistaa myös monta muutakin asiaa. Joskus aamukaljaa ei edes tiennyt. Joskus siihen ei pystynyt kun oli niin paha olo. Joskus se hävetti liikaa. Ja pian se maistuikin mitä parhaimmalta. Tämä on moraali, jolla aamukalja pysyy hyvin näpeissä. Sen oikeuttaa silloin, kun sitä ei pidä enää pahana asiana. Ei ole kosmista moraalia määrittelemään hyvää ja pahaa.

Yksi aamukalja on hyvää, ja se tekee sinut pelikuntoiseksi. Voit paremmin. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin ihmisen kasvu ja tapa tarkkailla. Kun tietää, että moraalinen raja on rikottu, että sitä on työnnetty eteenpäin, että aamukalja on nyt jo jopa toivottua, niin aamukalja ei ole enää ”oma moraalinen haaste”. Silloin uskaltaa päästellä. Mikään kosminen salama ei iske sinuun ja määrää "uutta moraalia". Sinusta ei enää koskaan tule sitä kukkahattutätiä, joka aidosti alkaisi pitämään aamukaljaa pahana, moraalittomana asiana. Aamukaljaa ei yksinkertaisesti enää paheksu. Piste.
Sitä voi toki paheksua muilta, ja aamukaljaa ei välttämättä tee enää mieli, mutta siinä se. Kukkahattua sinusta ei enää tule.

Tarina on tähän asti melko simppeli. Ongelmia muodostuu kuitenkin lisää. Alkoholilla ei ole pelkästään moraalista ulottuvuutta, vaan myös neurobiologisia vaikutuksia. Siitä syntyy stressiä, katumusta, moraalista krapulaa ja paljon ikävää, koska alkoholi on hermomyrkky. Niitä ei sovi unohtaa. Vaikka olisit vakuuttanut itselleen selvänä, että aamukalja ei todellakaan haittaa sinua, niin keskushermoston fysiikkaa et voi huijata. Ajan mittaan joudut moraaliseen taisteluun keskushermostosi kanssa. Sinä selität ja mieli uskoo sen kaiken tarinan. Alkoholi tuntuu hyvältä, ja että aamukalja saa taas olon hyväksi. Aamukalja siis todella tuntuu hyvältä ajatukselta. Ehkä ihmettelet, miksi se ei silti tunnu aina siltä? Miksi välillä on vain niin tavattoman kurja ja avuton olla? Pelkäät menettäneesi selkärangan.

Ihmiselle saattaa siis syntyä tuskaa ja pahaa oloa, vaikka hän olisi kuinka vakuuttanut itselleen että niin ei kävisi. Ei hätää. Keskushermostosi vain huijaa sinua ajattelemaan samasta asiasta kahdella eri tavalla. Mitä käy moraalin? Se alkaa nähdä asian kahdella tavalla - kaksinaismoraalisesti. Hyvänä ja pahana. Tykkäämisenä ja ei tykkäämisenä. Ihminen alkaa selittämään pakonomaista käytöstään lähinnä itselleen, eikä hänellä ole aavistustakaan siitä mitä hänelle on tapahtumassa. Miksi olen moraaliton? Miksi minulla on toisinaan niin voimakas moraali? Tämä syö energiaa. On helppoa todeta, että ei ole mikään kukkahattutäti, mutta on vaikea todeta, että homma ei ole lapasessa. On vaikea pysyä kartalla missä menee.

Aivot pitävät juomista hyvänä juttuna, mutta kun on juonut, se ei enää ole kivaa. Tätä kutsutaan hallitsemattomaksi juomiseksi. Kun hallitsemattomuus yltyy, syntyy pakonomaisuus. Syntyy niin pahaa moraalista krapulaa, että on pakko tasoittaa. Juoda, että elää. Oma psyyke tuhoutuu ellei se kiellä tilaansa. Kokonaisuus on tuolloin kovin psykoottista mössöä. Eri moraalien pakonomaista taistelua. Selkeää hyvää ja pahaa ei juomisessa enää ole. Keskushermosto on jatkuvassa hälytystilassa.

Määrillä ei ole väliä. Voit olla tavallinen perheellinen kohtuukäyttäjä. Tuntemukset ja pakonomaisuus kielivät siitä, että neurobiologiasi toimii näin. Ei mikään "suositus kuinka paljon saa juoda". Ei ole kosmista moraalia. Ei ole kosmista määrää.

Aamukalja on lopulta siis melko rajatonta. Se symboloi ihmisen kykyä asettaa rajoja. Mutta se saa myös ihmisen kipuilemaan rajoillaan.

Hyvää tietoa alkoholismista löytyy mm avominne.fi sekä https://juhakemppinen.fi/