Tunnistatko historiallisen hahmon? Osa 1

Tunnistatko tämän historiallisen henkilön?

Mieli FM - tulkintaa wikipediasta

Tämä teininä leskeksi jäänyt velmu oli vanhemmiten hyvin tarmokas puuhastelemaan omien - ei niin loppuun asti mietittyjen kampanjoidensa kanssa. Hän oli bestseller kirjailija, jota kutsuttiin mm suureksi opettajaksi. Kuinka suuri opettaja hän sitten oli? Aloitetaan vaikkapa kertomalla, että hän ohjeisti ihmisiä syömään virtsassa keitettyä levää.

Tämä historiallinen johtaja vihasi lääkäreitä, koska piti niitä pessimisteinä. Lääkäreitä ei sovi syyttää positiivisen psykologian puutteesta, sillä etsimämme henkilö eli hyvin epäsäännöllistä elämää, vieroksui kaikkea fyysistä rasitusta, ei viitsinyt harjata hampaitaan ja vihasi ylipäänsä pestä kroppaansa. Se ei varmasti luonut kovin positiivista kuvaa itsensä huolehtimisesta. Hänen kerrotaan uskoneen sokeasti perimätietoon, jonka mukaan harrastettuaan seksiä tuhannen neitsyeen kanssa, hänestä tulisi kuolematon. Hänellä kerrottiinkin olleen usein jopa viitisen naista samaan aikaan sängyssä. Pelkäsivätkö lääkärit kenties, että jollakin näistä tuhannesta naisesta, jotka olivat mieltyneet pesemättömään, hampaitahoitamattomaan ketjupolttajaan, saattaisi kantaa jotakin tarttuvaa tautia?

Etsimäämme miestä pidettiin kylmänä, tunteettomana ja rakkauteen kykenemättömänä. Häntä pidettiin myös hyvin vainoharhaisena. Miehenä, jonka ainoa rakkaus oli mullistukset. Jep. Mullistuksia rakastava sekä kylmä ja tunteeton vainoharhainen mies ei voi indikoida mitään hyvää.

Eikä se indikoinut. Kun tämä suuri opettaja antoi suuressa nerouspuuskassaan ohjeita nälänhädän hoitamiseen, mihin jostain syystä kuului mm lintujen joukkoteurastus pannuilla (ei ruuaksi, vaan lintujen kiusaksi), seurauksena oli 10 miljoonaan ihmisen nälkäkuolema tuholaisten pilattua kaikki sadot. Suurella opettajalla kun ei käynyt mielessä, että ekosysteemin kajoaminen saattaisi synnyttää myös jotakin pahaa. 
Yhteensä miehen kampanjoissa kerrotaan eri lähteiden mukaan kuolleen noin 15-45 miljoonaa ihmistä. Johtajan omien sanojensa mukaan syy ei ollut hänen. 

Suuri opettaja tahtoi oppia vastuusta ja järjesti uuden kampanjan. Nyt kaikki saisivat vapaasti kertoa mitä mieltä he olivat kaikesta tästä perseilystä, eli järkyttävästä nälänhädästä, lintujentappamisesta, muiden elämän kyttäämisesti, laajasta päsmäröinnistä ja jatkuvista mullistuksista. Haluttiin tietää, mitä vittua johtaja voisi tehdä lisää?

Uusi kampanja ei ollut mikään ihana elämänkatsomuksellinen runopiiri, jossa jokainen kertoisi ihanan kauniin ajatuksensa johtajan kaikkivoipaisuudesta, vaan suureksi yllätykseksi nykytilasta ei sittenkään pidetty. Suuri johtaja oli huulipyöreänä. Miksi jengi oli kyrpiintynyt? 
Ja niin vain kävi, että kun porukat kerrankin pääsivät oikein urakalla haukkumaan johtajiaan ilman välitöntä rangaistuksen uhkaa, he käyttivät tilaisuuden hyväkseen. Etsimämme johtajaa haukuttiin sysipaskaksi kämmäriksi.
Arvaa katsoiko hän peiliin näistä haukuista?

Ei. Suuri opettaja aloitti pian toisen kampanjan, jossa kaikki hänen arvostelukampanjaansa osallistuneet saalistettiin kiinni ja syytettiin maanpetturuudesta, ja pian heitä jo rangaistiinkin urakalla. Jälleen puhuttiin lähes miljoonan ihmisen kohtalosta.

Ennen suuren opettajan omaa rappeutumista ja lähestyvää kuolemaa, julkaisi hän vielä bestseller kirjan, jonka innoittamana syntyi erinäisiä taistelukaarteja, joita ei lopulta johtanut kukaan. Ei edes etsimämme suuri opettaja. Syntyi laumoja, jotka perustivat omia tuomioistuimiaan, ja jotka sitten rellestivät kaduilla täysin vapaasti. Teos ei selkeästi kannustanut rakentamaan rauhanomaista yhteiskuntaa. Suuren opettajan johtama maa oli nyt valtavien katastrofien kurittama ja yksi maailman köyhimpiä. Hän ehti vielä nimeämään ja tapattamaan pari seuraajaansakin ennen kun tukehtui ALSiin.

Kuka on siis tämä historiallinen suuri opettaja, jonka kerrotaan vielä tänäänkin olevan kaikessa 70% oikeassa? Jonka aikanaan kerrottiin olleen parasta sitten suurten huumeriippuvuuksien. Vastauksen kerromme seuraavassa osassa!

Voit myös laittaa vastauksesi Mieli FM instagramIin yksityisviestinä, niin kerromme osuitko oikeaan. Ja jos haluat tukea toimintaamme, laita meidät seurantaan!

Mieli FM - Tunnista historiallinen henkilö - tulkintaa wikipediasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Liikunta ja sali - muutoksia elämään

Ongelma ja sen luonne

Oikeutta päihteille - on rasismia sulkea viina pois